Kattokaa ny kun ne on niin söpöt!
Kävin vapaapäivän kunniaksi viemässä rahojani keskustan kauppoihin, ja osan roposista sijoitin kuvanmukaisiin tanssitossuihin. Ovat kuulemma ihan "oikeat" zumba-kengät. Eivät olleet edes ihan tappohintaiset, 67 eurolla irtosi tyytyväisyys niin jaloille kuin mielellekin. Olisihan noita popoja varmaan halvemmallakin jostain irronnut, mutta itse luotan näissä hommissa yhteen tiettyyn urheiluliikkeeseen. Vaatteet osaan etsiä itsekin, mutta treenikenkien kohdalla tahdon palvelua.
Pakko myöntää, että nuo samaiset tossut pinkeillä tehosteilla olisivat olleet omaan silmääni nätimmät, mutta niistä ei ollut enää kokoja. Nyyhviil. Mutta eiköhän tästäkin rakkaussuhde saada aikaiseksi, harmaassa on jotenkin... munaa.
Olen vahvasti sitä mieltä, että jouluruuat on kehitetty sitä varten, että kaurapuuro maistuisi tapaninpäivän jälkeisenä aamuna hyvältä. Vietimme isännän kanssa mukavan joulun sukuloiden molempien lähimpien luona, saldoksi kertyi 4 päivää, viitisensataa kilometriä ja 5 eri ruokapöytää. Ei tarvitse taas jouluruokia syödä vuoteen, I tell ya.
Tuntui kyllä koko viikonlopun ajan, että syö jatkuvasti. Mitään ihan mahdottomia mässäilykohtauksia en kuitenkaan vetänyt, ja vaa'an lukemakin oli tänä aamuna ainostaan muutaman satagrammaa enemmän kuin joulunviettoon lähtiessä. Melko positiivista. Sen verran kuitenkin tuli napaan vedettyä kaikenlaista, että tänä aamuna maistui ylempänä mainitsemani kaurapuuro erittäin hyvältä. Vielä paremmalta tuntui lähteä puuron jälkeen salille.
Onnistuin liikkumaan viime viikolla reilut kolme tuntia, ja tälle viikolle olen varannut 4 ryhmätuntia. Jokohan sitä voisi ihan varo-varovaisesti alkaa liputtaa sen puolesta, että liikunta kaivaa tietään takaisin arkirutiineihini?
Mietin eilen itsekseni, että kun tänään työt alkavat vasta iltapäivällä, niin mitäs ihmettä voisin aamupäivän tehdä, ettei tulisi vain möllötettyä koneella tai telkkarin ääressä. Sitten hiipi mieleen varovainen ajatus: sitähän voisi vaikka käydä salilla. Mikä parasta, lauseesta puuttui kokonaan sana pitäisi, ja aamulla tunsin jopa orastavaa riemua lähtemisestä.
Edellisestä visiitistä olikin vierähtänyt riittävän kauan; jouduin tarkistamaan kuntokeskuksen sivuilla omista tiedoistani, milloin viimeksi olen puntteja nostellut. Hävetti vähän, mutta samaan aikaan tunsin sekä iloa siitä että olin käynyt, että halua mennä lähitulevaisuudessa uudelleenkin. Olisikohan tämä tulkittavissa siten, että siitä joulun jälkeiseen aikaan suunnitellusta toisesta yrityksestä ei tule ihan täyttä helvettiä?
