Viikon kestäneen lusmuilun loman ja itkupotkuraivari-fiiliksen jälkeen saan taas henkeä. Kävin tänään treffaamassa personal traineria toistaiseksi viimeistä kertaa (joskus myöhemmin toki katsotaan taas, onko mitään tapahtunut), ja päällimmäiseksi jäi hyvä fiilis. Sain uuden liikuntasuunnitelman joka sisältää kolme lihaskuntotreeniä (ohjattu/ominpäin tehty kuulatreeni ja kahteen osaan pilkottu saliohjelma), pitkän peruskuntoa kehittävän aerobisen, lyhyemmän pk-aerobisen ja yhden sykettä kohottavan aerobisen, käytännössä tanssitunnin. Vaikka tykkäänkin salitreenaamisesta ja olen oppinut rakastamaan kahvakuugelssonia, eniten sydämentykytyksiä ja lämpimiä tunteita herättää kuitenkin bodyjam tahi zumba. Ja kun ohjelmassa lukee yhden päivän kohdalla lepo/bodyjam, niin voitte arvata kumman valitsen mikäli vain kaikki raajat ovat paikoillaan.
5-6 kertaa viikossa. Pakko tunnustaa, että huimaahan se vähän. Loppujen lopuksi isosta muutoksesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä olen pääasiassa liikkunut kuitenkin viitisen kertaa viikossa. Lisänä tuli oikeastaan vain 45 minuutin aerobinen, joka saa olla kevyt ja pk-sykealueella toteutettu. Pakko silti myöntää, että jos jollain viikolla on luovuttava jostakin treenistä aikataulujen tms. takia, niin se tullee olemaan jompikumpi pk-reeni. En perhana vieköön luovu bodyjamista, jollei ole pakko. Enenenenen.
Eniten hyvää mieltä aiheuttanut seikka oli kuitenkin se, että halutessani ja kovasti yrittäessäni osaan syödä. Tiedän mistä proteiinia saa, joten homma tökkii lähinnä käytännön toteutuksen osalta. Vein treenarille kahden päivän ruokapäiväkirjat, joista toisessa selkeästi yritin panostaa proteiinin saantiin. Ja kappas, määrät alkoivat kuin alkoivatkin olla kohdillaan - kalorit vähän yläkantissa, muttei hälyttävästi.
Ensi viikolla, kesäloman loputtua, tulee käyttöön taas yksi karkkipäivä. On se nyt jumantsuikkelis jos jotain ei ala tapahtua. Nii.
Vähänpä minäkin tiesin kun viime merkintää kirjoitin, tämän viikon aktiivisuuslukemat ovat korkeimmat ikinä.
Maanantai: lepo (pt-tapaaminen)
Tiistai: zumba 1 h
Keskiviikko: lepo
Torstai: muuttohommia 1 h 30 min
Perjantai: lepo
Lauantai: lepo
Sunnuntai: muuttohommia 5 h
Aktiivisuutta yhteensä: 7,5 tuntia
Tosin. Tämän päivän muuttohommat sisälsivät puhtaan roudauksen lisäksi siivoilua ja kamojen purkamista, joten ei tätä nyt mihinkään maratoniin verrata. Mutta silti. Melko touhukas päivä.
Tunnustetaan nyt kuitenkin samaan hengenvetoon, että tämän viikon olen pitänyt ihan rehellistä lomaa koko projektista. Muuttohärdellin lisäksi zumba-tunti on ainut liikuntaan viittaava aktiviteetti, ja lisäksi olen syönyt miten sattuu. Ensi viikko saattaa mennä samalla kaavalla, mutta pakko myöntää, että pääjumitusten takia koin tarvitsevani lomaa muualtakin kuin töistä. Pelkkään mielitekoon en aina sorru, tarpeeseen sitäkin useammin.
Odotan silti salaa loman loppua ja sitä, että saa palata ruotuun.
Ps. Tervetuloa, uusi lukija :)
Eilen alkoi loma, toissapäivänä zumban jälkeen alkoi kurkkukipu. Olo on suhteellisen persihestä, joten kiitos lomalenssun tämän viikon aktiivisuus rajoittuu hyvin pieniin lukemiin. Merkkaan kylläkin HeiaHeiaan moving home -tunnit, isäntä nimittäin muuttaa luokseni.
Ainiin, se maanantain kehoanalyysin tulos. En osaa edelleenkään syödä, joten kai se on jatkettava opiskelua.
Tulipas dramaattinen otsikko. Kyse ei kuitenkaan ole mistään elämää suuremmasta, mutta minulle toki hyvinkin tärkeästä oivalluksesta; kehoni näköjään pystyy enempään kuin mistä annan sille krediittiä. (Pahoittelen jenkkifraasia, en vain keksinyt parempaakaan.) Lähinnä tämä nyt ilmenee salilla, yllättäen kroppa taipuukin kovempiin painoihin kuin olen tähän mennessä uskaltanut tai viitsinyt kokeilla. Lihaksillahan niitä painoja nostetaan, mutta jonkinlaista osaa näyttelee myös itsensä psyykkaus - pään sisällä mumistu "se on vain 2,5 / 5 / 10 kg enemmän kuin äsken, ja enää 12 viimeistä" toimi ainakin tänään. Ilmeisesti uusi oivallus vaatii kuitenkin vähän totuttelua ja itsensä kuuntelua, sillä vasen etureiden alaosa alkoi vihoitella loppuverryttelyn aikana ja nyt en uskalla tempoa kovin äkkinäisin liikkein.
Mainittava varmaan asiasta huomisessa pt-tapaamisessa, kuin myös noista pari postausta sitten julki tuomistani pääjumeista. Ristiriitaisin tuntein kohti huomista, odotan pelonsekaisella mielenkiinnolla kehoanalyysin tulosta. Entä jos mikään ei ole muuttunut? Pakkohan jotain on ollut tapahtua. Onhan?
Maanantai: kuntopyöräily 10 min, kahvakuulatunti 45 min
Tiistai: lepo
Keskiviikko: kuntopyöräily 1 h, kävely juoksumatolla 30 min
Torstai: kuntopyöräily 25 min, salitreeni 1 h
Perjantai: zumba 1 h
Lauantai: lepo
Sunnuntai: kuntopyöräily 30 min, salitreeni 1 h
Aktiivisuutta yhteensä: 6 h 20 min
Löysin toimivan kuntosalimantran. WWJS - What Would Jillian Say. Painoja lisää että heilahti.
Jos harrastaisin fanipostia, kirjoittaisin tädille ja kertoisin, että treenaa minua tietämättään.
Sen kummemmitta jorinoitta:
Maanantai: lepo
Tiistai: bodyjam 1 h
Keskiviikko: kuntopyöräily 30 min, salitreeni 1h
Torstai: kuntopyöräily 1 h
Perjantai: zumba 1 h
Lauantai: kuntopyöräily 35 min, kahvakuulatreeni 35 min
Sunnuntai: lepo
Aktiivisuutta yhteensä: 5 h 40 min
Viikon reenailut sujuivat vaihtelevin mielialoin. Olin alunperin suunnitellut kahvakuulailun maanantaiaamulle, mutta kun nukuin edeltävän yön perseelleen ja keho kieltäytyi nousemasta sängystä kellon soidessa, heivasin treenin suosiolla lauantaiselle vapaapäivälle. Torstaille oli merkattuna pitkä aerobinen, mutta sekä kiinnostus että voimat olivat minimissä, joten polkeminen jäi 2/3 suunnitellusta. Sekin lienee parempi kuin ei mitään. Perjantain zumbassa olin sitä vastoin ihan liekeissä, ja innostuin holtittomasti asiasta, johon palaan todennäköisesti syyskuun puolivälin tienoilla.
Urhistelun suhteen ihan ok viikko, syömisten kanssa olisin voinut olla tarkempana. Kenties huomisesta alkaen taas takaisin ruotuun.
Tympii. Paino jumittaa itsepintaisesti piirun päälle 72 kilossa, joten jokuhan tässä hommassa mättää. Nyt kun liikuntapuoli alkaa olla hallinnassa ja himo treenaamiseen tulla luonnostaan, alkaisi varmaan olla aika ottaa huomioon se ravinnon ohella vähintään yhtä tärkeä osa; pään sisältö. En usko tökkimisen johtuvan treenistä tai sen puutteesta, 4-5 kertaa viikossa on käsittääkseni ihan sopiva määrä ja sitäpaitsi noudatan personal trainerin laatimaa ohjelmaa. Jos hänelle on jo vuositolkulla maksettu tuosta hommasta, niin ei hän ihan väärässäkään varmasti ole.
Ravintopuoli on omasta mielestäni paremmassa jamassa kuin vaikka puolitoista kuukautta sitten, mutta kieltämättä mietityttää, syönkö sittenkin liikaa tai vielä oudompaa, liian vähän? Traineri ei suositellut kalorilaskureita enkä kyllä siihen jaksaisi ruvetakaan, mutta mahtaako tämä mutu-tuntumalla eteneminen riittää?
Vai onko tästä kolminaisuudesta se kolmas osuus sittenkin se kaikista voimakkain? Olen kuullut stressin vaikuttavan kehoon ja painonhallintaan merkitsevästi, mikä maalaisjärjellä ajateltuna lienee ihan totta ja jopa todennäköistä. Perhepiirissäni on jo parin vuoden ajan ollut meneillään pahemman laatuinen kriisi, mutten oikeastaan usko sen vaikuttavan tähän niin huomattavasti; asun eri paikkakunnalla, joten asia pysyy minulle etäisempänä kuin muille perheenjäsenille. Alitajuisesti toki kannan taakkaa mukanani koko ajan, mutta silti epäilen sen vaikutusta.
Onneksi jonkin ajan päästä on se kolmas personal trainerin tapaaminen, jotta pääsen avaamaan mietteitäni hänellekin. Jos on niin että ravintopuoli on kutakuinkin kuosissa, niin kenties sitten itse terrorisoin projektiani. Koska projektihan tämä on ainakin tähän asti ollut, ensisijainen projekti. Mahdanko suorittaa liikaa? Minusta on aidosti mukava käydä salilla ja nautin ihan satasella bodyjam- ja zumbatunneistani, mutta esimerkiksi pitkää aerobista harjoitusta tehdessäni tai jotain oikein terveellistä syödessäni ajattelen usein tyyliin "tässä minä elän terveellisesti ja pudotan painoa". Kärjistettynä ehkä vähän, mutta you get the point. Pyörivätkö ajatukseni liikaa tämän asian ympärillä? Stressaanko asiasta? Ehkä.
Pitäisikö piilottaa makuuhuoneen nurkassa kummitteleva vaaka kaappiin ja unohtaa punnitukset vähän pidemmäksi ajaksi? Pitäisikö unohtaa aikatavoitteeni (vuoden loppuun mennessä 60-65-kiloiseksi) hetkeksi? Pitäisikö vain nauttia liikunnasta, syödä siinä samalla terveellisesti ja vain elää?
(Toim. huom. // Blogi ei lopu, projekti ei lopu eikä entinen, epäterveellinen elämä ala. Stressaamisen sen sijaan soisin loppuvan.)
Tällä viikolla taisi niinsanotusti mennä yli, useammallakin tasolla. Viikkoon mahtui mm.
- suihkugeelejä, kynsilakkoja, käsisaippuaa, hiustenhoitoainetta, hiuslenkkejä sun muuta mukavaa Dermosililta
- kolme urheiluliiviä, yksi urheilutoppi ja yhdet trikoot Hennesiltä
- yksi urheilutoppi Anttilasta
- yksi urheilutoppi ja yksi t-paita TopSportista
- yksi syöty Fazerin pähkinäsuklaalevy, isännän väkertämää pizzaa ja mudcakea
Voisi siis sanoa, että olen koukussa myös Dermosilin tuotteisiin ja treenivaateshoppailuun. Mikä pitää kyllä täysin kutinsa. Rakastin joskus vaateripustimen näköisenä vaateshoppailua ylipäänsä, mutta nykyisin en itsekriittisyydeltäni tahdo oikein löytää seulan läpäiseviä rytkyjä. Urheiluvaatteet tekevät poikkeuksen. Vaikka tänäänkin hylkäsin noin 2/3 sovittamistani vaatteista epäsopivina, löysin kuitenkin paljon kaikkea kivaa. Mikä sinänsä on omituista, sillä suurin osa treenivaatteista mm. hävittää ne vähätkin tissit mitä minulla on.
Mutta jotenkin treenivermeet päällä on silti itsevarmempi olo. En nyt välttämättä sanoisi treenavan ihmisen (toim. huom. eri asia kuin treenatun) olevan seksikäs - miettikääpä nyt; kuinka viehättävältä näyttää irvistelevä ja hikoileva tyyppi joka pungertaa käsipainojen kanssa otsasuoni pullistellen? Mutta siitä huolimatta olen rennoimmillani mukavissa urheiluvaatteissa, ja voisin olla ja elää pelkästään niissä ellei se näyttäisi omituiselta.
Mukavaa, hauskaa ja omituista on myös se, että onnistuin vetelemään nuo yllämainitut hiilariöverit ilman minkäänlaista morkkista. Toki maha pömpöttää ja paino hivuttautui alkuviikon 72,1 kilosta parisataa grammaa ylöspäin, mutta sounot. Huomenna alkaa taas uusi viikko. Voisiko olla, että suhtautumiseni suklaaseen alkaisi pikkuhiljaa muistuttaa niinsanottua normaalia? En aio palata entiseen tai ottaa suklaata jokapäiväiseen ruokavalioon, mutten myöskään paiseile maailman parhaan suklaalevyn syömisestä sen enempää.
Paljolti suhtautumiseen vaikuttanee myös se, että tällä viikolla tuli myös liikuttua:
Maanantai: kuntopyöräily 22 min, salitreeni 1 h
Tiistai: bodyjam 1 h
Keskiviikko: kuntopyöräily 20 min, itsenäinen kahvakuulatreeni 35 min
Torstai: kävelylenkki 1 h 26 min
Perjantai: zumba 1 h
Lauantai: lepo
Sunnuntai: lepo
Aktiivisuutta yhteensä: 6 h 6 min
Samanlaisella draivilla kohti ensi viikkoa.
Olin kirjoittamassa pitkää avautumista eräästä äärimmäisen raivostuttavasta ilmiöstä, mutta päätin, etten jaksakaan. Mutta voi helekutti että tietyn tanssillisilla ryhmätunneilla käyvän ryhmän käyttäytyminen voi ärrrrrsyttää.
Seuraavan kerran kun saan kuin ihmeen kaupalla eturivipaikan ja joku kysyy "ärsyttäiskö teitä kauheesti jos tulisin tähän eteen", vastaan pitkän ja tyhjän tuijotuksen kera kyllä, näytän tyhjää paikkaa takaani tai vaikutan alun alkaenkin siltä, ettei minulle kannata puhua. Tai toivon edes, että saan eteeni jonkun muun kuin sammakko tehosekoittimessa -tyypin.
Mutta hei, jotain positiivista; tunti oli taas huippukiva, ja jos en ihan kieroon katsonut, oikeassa valaistuksessa ja asennossa katsottuna käsivarressani on lihas. Vau.
