Rakkautta ensiaskeleella

Kattokaa ny kun ne on niin söpöt!

kuva

Kävin vapaapäivän kunniaksi viemässä rahojani keskustan kauppoihin, ja osan roposista sijoitin kuvanmukaisiin tanssitossuihin. Ovat kuulemma ihan "oikeat" zumba-kengät. Eivät olleet edes ihan tappohintaiset, 67 eurolla irtosi tyytyväisyys niin jaloille kuin mielellekin. Olisihan noita popoja varmaan halvemmallakin  jostain irronnut, mutta itse luotan näissä hommissa yhteen tiettyyn urheiluliikkeeseen. Vaatteet osaan etsiä itsekin, mutta treenikenkien kohdalla tahdon palvelua.

Pakko myöntää, että nuo samaiset tossut pinkeillä tehosteilla olisivat olleet omaan silmääni nätimmät, mutta niistä ei ollut enää kokoja. Nyyhviil. Mutta eiköhän tästäkin rakkaussuhde saada aikaiseksi, harmaassa on jotenkin... munaa.

Varovainen paluu arkeen

Olen vahvasti sitä mieltä, että jouluruuat on kehitetty sitä varten, että kaurapuuro maistuisi tapaninpäivän jälkeisenä aamuna hyvältä. Vietimme isännän kanssa mukavan joulun sukuloiden molempien lähimpien luona, saldoksi kertyi 4 päivää, viitisensataa kilometriä ja 5 eri ruokapöytää. Ei tarvitse taas jouluruokia syödä vuoteen, I tell ya.

Tuntui kyllä koko viikonlopun ajan, että syö jatkuvasti. Mitään ihan mahdottomia mässäilykohtauksia en kuitenkaan vetänyt, ja vaa'an lukemakin oli tänä aamuna ainostaan muutaman satagrammaa enemmän kuin joulunviettoon lähtiessä. Melko positiivista. Sen verran kuitenkin tuli napaan vedettyä kaikenlaista, että tänä aamuna maistui ylempänä mainitsemani kaurapuuro erittäin hyvältä. Vielä paremmalta tuntui lähteä puuron jälkeen salille.

Onnistuin liikkumaan viime viikolla reilut kolme tuntia, ja tälle viikolle olen varannut 4 ryhmätuntia. Jokohan sitä voisi ihan varo-varovaisesti alkaa liputtaa sen puolesta, että liikunta kaivaa tietään takaisin arkirutiineihini?

Miehän voisin mennä vaikka salille

Mietin eilen itsekseni, että kun tänään työt alkavat vasta iltapäivällä, niin mitäs ihmettä voisin aamupäivän tehdä, ettei tulisi vain möllötettyä koneella tai telkkarin ääressä. Sitten hiipi mieleen varovainen ajatus: sitähän voisi vaikka käydä salilla. Mikä parasta, lauseesta puuttui kokonaan sana pitäisi, ja aamulla tunsin jopa orastavaa riemua lähtemisestä.

Edellisestä visiitistä olikin vierähtänyt riittävän kauan; jouduin tarkistamaan kuntokeskuksen sivuilla omista tiedoistani, milloin viimeksi olen puntteja nostellut. Hävetti vähän, mutta samaan aikaan tunsin sekä iloa siitä että olin käynyt, että halua mennä lähitulevaisuudessa uudelleenkin. Olisikohan tämä tulkittavissa siten, että siitä joulun jälkeiseen aikaan suunnitellusta toisesta yrityksestä ei tule ihan täyttä helvettiä?

Zzzz... krh? Zzzz...

Kun täällä nyt nähtävästi jokunen sitkeä sissi vierailee vaikka olenkin vaipunut talviunille, vedetään tähän väliin väliaikatiedotus. Olen ihan konkreettisesti jonkinlaisessa talviunimoodissa tällä hetkellä, suomeksi sanottuna kokovartalokoomassa. Syysväsymys vei mennessään niin tehokkaasti, että lopulta tein sen mitä ei pitänyt, ja annoin sille vallan. 

Vaikka kesällä ja alkusyksystä ihan omin kätösin totesin liikunnan piristävän vaikutuksen, en saa itseäni pakotettua juuri nyt oikein mihinkään, mikä veisi vähänkään mukavuusalueelta pois. Käyn zumbassa tai jollain toisella tanssitunnilla silloin kun siihen on mahdollisuus, mutta muut treenit ovat ikäänkuin unohtuneet.

On sitä ennenkin nähty mihin uudenvuodenlupaukset sun muut hömpötykset johtavat, mutta ajattelin siitä huolimatta kokeilla aloittaa toisen rundin joskus joulun jälkeen.

Now go... stop... drop... pause

Taidan pitää pienen blogitauon. Testaan, vaikuttaako se projektin etenemiseen mitenkään, jos en ajattele sitä koko ajan.

Saatan myös hankkia uuden vaa'an. Eilen punnitsin itseni ja lukema näytti 72,2 kg, mitä en uskonut alkuunkaan ja kokeilin uudelleen. Toinen lukema oli 73,6 kg, kolmas 72,8 kg. Vaa'allani taitaa olla ongelmia.

Seurailen kyllä blogejanne, palataan syssymmällä :)

Viikko 15

Ei taas mennyt niin kuin Strömsössä. Jos liikuntaan liittyviä ongelmia ei ole valmiiksi, kehitän niitä näköjään itse - tällä kertaa tosin vahingossa. Maanantaina hankitut lihaskivut ovat kaikonneet ja sen puolesta salitreeni olisi maistunut tänään, mutta ehei. Onnistuin näköjään persehtimään tekniikan kanssa jotain kuulaliikettä tehdessäni, sillä kylkeni ei ole toipunut järkytyksestä vieläkään. Kyse ei ole tavallisesta treeninjälkeisestä lihasjumista, vaan mm. sisäänhengittäminen, varovainenkin venytys, oven avaaminen (tai ylipäänsä oikean puolen käden käyttäminen) ja kova halirutistus saavat aikaan tunteen kylkiluiden väliin työnnettävästä puukosta. Ei kivaa.

Maanantai: kuntopyöräily 10 min, kahvakuulatunti 45 min
Tiistai: kävelylenkki 1 h 30 min
Keskiviikko: kävelylenkki 50 min
Torstai: bodyjam 1 h
Perjantai: -
Lauantai: -
Sunnuntai: -

Aktiivisuutta yhteensä: 4 h 15 min

Sinänsä huvittaa, että säännöllisen liikunnan aloittaessani neljä kertaa viikossa tuntui oikeinkin kohtuulliselta ja jopa hyvältä tahdilta. Nyt neljän kerran viikon jälkeen on lähinnä pullamössö-olo, mutta pääasia lienee se, että halu liikkua on taas löytynyt. Kyljen tervehtymistä odotellessa voin harrastaa kevyttä aerobista, ja toivuttuani suunnata taas puntille. Uskon nimittäin edelleen siihen että oman kropan viestejä on kuunneltava; jos kaikki ei ole kohdallaan niin ei voi olla keneltäkään pois antaa itselleen armoa.

Huomenna on edessä työhaastattelu, jota odotan jännityksen lisäksi haluan haluan haluaa-aa-aaan -mentaliteetilla. Muiden syiden lisäksi myös siksi, että paikka olisi lähempänä kotia kuin nykyinen ja sinne olisi jopa mielekästä kävellä - tunnin hyötyliikuntalisäys päivässä ei tekisi huonoa sekään.

Äts-auauau

Kirjoittelin viimeksi lähteväni katsomaan, miltä ohjattu kuulatunti tuntuu. No, tuntuihan se. Tuntui itseasiassa siinä määrin, että vaihdoin tälle päivälle suunnitellun salitreenin suosiolla vajaan tunnin kävelylenkkiin. Tunnen pitkästä aikaa ihan konkreettista lihaskipua sellaisen pikkusöpön kiristelyn sijaan. Asennon vaihtaminen sängyssä ei ole ollenkaan niin yksinkertainen juttu kuin kuvittelisi, ja aivastaminen pahoinpitelee vatsalihaksia rankalla kädellä. Mutta en valita; miekkosen sanoin on ainakin treeni mennyt perille.

Niin kummalta kuin se tuntuukin, saatan taas pikkuhiljaa syttyä lenkkeilylle. Inhoan vesisadetta ja syyskelejä ylipäänsä, mutta eilen kävelin tihkusateessa puolitoista tuntia narisematta. Johtui tosin siitä, että sain kaverin seurakseni, mutta kuitenkin. Nurinkurista, että lämpimällä kesäilmalla lenkkeily tuntui niin paljon tahmeammalta kuin kipittäminen tuolla pudonneiden lehtien seassa.

Suunnittelin jonkinlaista karkkilakkoakin. Koska täydellinen herkuttomuus tuntuu tällä hetkellä vastenmieliseltä, päädyin ratkaisuun nimeltä "läkeroleja lukuunottamatta kaikki karkkihyllystä ostettava on pannassa jouluun asti". En rajannut pois sipsejä, pullia tai leivonnaisia sillä ne eivät muutenkaan aiheuta ongelmia, satunnainen hairahdus tuskin haittaa. Varsinaiseksi takaportiksi jätin vanukkaat ja jäätelön, jotta kuuppa kestää seuraavat päälle kaksi kuukautta. Kestääkö siltikään, jää nähtäväksi.

Viikko 14

Tämä viikon saldo -postausten tekeminen tuntuu hassulta tässä vaiheessa, kun minkäänlaista edistystä ei oikein tapahdu. Mutta eipä silti luovuteta. Kuluneeseen viikkoon kuului tasapuolisesti sisuuntumista, masistelua ja tsemppaushenkeä, ja jossain väleissä ehdin liikkumaankin.

Maanantai: kävelylenkki 30 min
Tiistai: lepo
Keskiviikko: itsenäinen kahvakuulatreeni 35 min
Torstai: lepo
Perjantai: kävelylenkki 2 h
Lauantai: bodyjam 1 h
Sunnuntai: kävelylenkki 1 h

Aktiivisuutta yhteensä: piirun verran päälle 5 h

Tämä viikko meni siis puhtaasti aerobisen puolelle, sillä voimat eivät tuntuneet riittävän punttitreenin ajatteluun saati toteutukseen. Sen sijaan perjantain kahden tunnin kävelylenkki kaverin kanssa ravitsi sekä sielua että ruumista, tätä lisää. Myös tämänpäiväinen käppäily isännän kanssa oli vallan mukava, lukuunottamatta uusien lenkkareiden aiheuttamaa rakkoa kantapäässä. 

Bodyjam-tunnilla nenäliinasta tuli luottokaveri ja tuntui aavistuksen raskaalta, joten kenties taustalla häälynyt flunssapöpö tms. ei ole vielä täysin luovuttanut. Huomenna kokeilemaan pitkästä aikaa, miltä ohjattu kahvakuulatunti tuntuu.

Liisteriä

Kotiutin tänään paikallisesta Anttilasta kahdeksan kilon kahvakuulan. Olin ehtinyt suunnitella kyseistä hankintaa jo useamman kuukauden, ja nyt kun kirppikseltä isännän kanssa hankitut rahat polttelivat lompakossa, aika oli kypsä. Tulkoon liitostamme pitkä, hikinen ja onnellinen.

Sisäänajoin kuugelin 35 minuutin kotitreenillä, ja oli kieltämättä edelleen tahmeaa. Voikohan treenaamiseen kyllästyä niin kuin ruokaan, jota syö monta päivää putkeen? Nääh, en usko. Pääasia kuitenkin, että niinsanotusti yritän edes nousta takaisin ratsaille, ja olo on perusväsyneen sijaan hyvällä tavalla voipunut.

Tuli tuossa mieleeni, että onneksi tajusin aloittaa säännöllisen liikunnan kesällä, enkä jättänyt homman aloittamista syksyyn. Kieltämättä 28 asteen helteessä lenkkeillessäni mietin että pitikö taas lähteä, mutta tämän viimeisten viikkojen olmi-fiiliksen huomioiden kannatti kyllä. Jos olisin jättänyt aloittamisen syyspimeyteen ja -sateisiin ja todennut kolmen kuukauden pungertamisen jälkeen että ei perhana tästä tule mitään, olisin taatusti jättänyt homman siihen. Nyt, ylenpalttisesta väsymyksestä ja laiskotuksesta huolimatta haluan ajatella, että tämä on vaihe. Ei loppu eikä pysyvä olotila, vaan ohimenevä vaihe. Viis siitä, että olen kolmen kuukauden jälkeen samoissa lukemissa kuin aloittaessani. Viis siitä, että annan ihan liian helposti periksi mielihaluille, ja olen kadottanut kesäkuussa löytämäni itsekurin jonnekin hyvin, hyvin syvälle. Viis siitäkin, että sekä olomuoto että fiilis muistuttavat enemmän suklaahiirtä kuin himourheilijaa.

Sillä menköön siihen sitten kaksi viikkoa, kolme kuukautta tai vaikka vuoteen 2015 asti, aion jossain vaiheessa elämääni olla tavoitepainossani tai -farkuissani. Havuja, perkele. 

Cans open, worms everywhere

En vetänytkään täysin nollaviikkoa, "urheilua" tuli viime viikolle huikeat 40 minuuttia. Kävin eilen tunnustelemassa voimiani pienellä kävelylenkillä ja pakko sanoa, että raitis ilma teki kyllä hyvää. Suhteeni lenkkeilyyn on vain jotenkin väljähtynyt; en millään tahdo saada aikaiseksi lähteä ja mm. vesisade on täysin riittävä syy skipata lenkki tai vaihtaa se sisäliikuntaan, mutta kun lopulta joskus lähden, mietin että miksen tee tätä useammin. Niinpä.

Tänään lähdin taas kävelemään, joskin vain puoleksi tunniksi. Tämäkin päivä meni siis voimia tunnustellessa, enkä kovin paljon pidempään olisi tainnut jaksaakaan. Tällä kertaa syy ei tosin ollut laiskuudessa tai viitsimättömyydessä vaan siinä, että kalastin viikonloppuna itselleni jonkinlaisen mahapöpön. Olo on ollut tänään vielä heikohko ja töissä kuvotti koko ajan, mutta sain kuitenkin syötyä normaalisti. Kenties elämä palailee pätkittäin uomiinsa. Silti - viikko voimattomuutta ja kuolemanväsymystä, perään pakin sekoaminen. Mitä seuraavaksi?

Ainiin. Keskustassa pyörivän kuusikymppisen puistokemistin mielestä minulla on hiton hyvä perse. Great.

Viikko 13 / Nollat taulussa

Jatkan edelleen kipeä vai ei -arpomista. Nenä vuotaa ajoittain, kuumetta tai kurkkukipua ei ole. Näiden todisteiden valossa veetuttaa se, etten ole käynyt heiaheiassa koko viikolla, eli tästä on tulossa tyylipuhdas nollaviikko. Enpä yhtäkkiä muistakaan, milloin viimeksi olisin maannut persus homeessa sohvalla näin pitkään.

Veetuttamisesta huolimatta ei puhettakaan, että jaksaisin tehdä mitään. Vaikka perinteisiä flunssan oireita ei ole, jalkoja ja päätä on särkenyt lähestulkoon joka päivä, ja väsyttää koko ajan. Liekö tämä sitten sitä syysväsyä vai piileviä pöpöjä, mutta en todellakaan edes olisi jaksanut raahata luitani treenaamaan. Joissain tapauksissa väsymyksestä huolimatta lähteminen on auttanut, mutta jos ei jaksa edes ajatella koko asiaa, lienee parempi antaa hanurin kasvaa kiinni sohvaan. Ainakin hetkellisesti.

Loppuun vielä välähdys liikunnan ulkopuolisesta arkielämästä: olen jo jonkin aikaa ollut töissä ns. kypärä otsassa, ja kuluneella viikolla käyttänyt aikaa työhakemusten kirjoitteluun. Yksi melkein lupaava tapaus tuli ilmi eilen (mutta josta ei voi vielä innostua), ja tänään töissä oli huvittava kuulostella omia reaktioitaan - en ollut tajunnutkaan, missä mittakaavassa ahdistus on ollut. Niin mistäkö tietää olevansa väärässä duunissa? Siitä, että hymyilee koko työvuoron ajan vain siitä ajatuksesta, että olisi pienenpieni mahdollisuus päästä sieltä joskus pois.

Ollako vai ei

Vihaanvihaanvihaan tätä, kun ei tiedä tulisiko kipeäksi vai ei. Olo ei ole sairas, lämpö ei ole koholla eikä yskitä. Kuitenkin heti jos jotain yrittää tehdä, nenä alkaa vuotaa ja tuntuu ilkeältä. Eilen ehdin jo unohtaa koko sunnuntaisen saliepisodin ja istuin kuntopyörän selkään - neljän minuutin päästä lopetin kun nenän sisälle sattui, ja tältä päivältä peruin zumbatunnin.

Jo kalenteriin merkattujen ja varattujen tuntien/treenien peruminen tahtoo vaan olla kova pala, kun haluaisin kyllä liikkua. Kuitenkin järki sanoo sen verran vastaan, että puolikuntoisena ei lähdetä riehumaan, sillä siitä on pelkkää haittaa. Siitä huolimatta kuntokärpänen surisee korvan juuressa, että entä jos tällä kertaa ei sattuisikaan. Piru vie, olo on kuin Hamletilla. Mutta no, pakko vaan malttaa mielensä ja ottaa rauhassa, tieten tahtoen en viitsisi lenssua hankkia.

Jottei menisi pelkäksi angstiksi, niin paino oli tänä aamuna 72,5 kg. Takapakkia loppukesään, mutta olen sentään karistanut lomapöhötyksen ja päässyt pois melkein 74:stä. Toinen loistojuttu oli Two and a half menin jatkuminen ja se, että käsikirjoittajat eivät ryssineetkään koko sarjaa. Life's gooooood.

Viikko 12

Kulunut viikko oli helpompi kuin muutama edellinen, suurimmaksi osaksi syystä että jossain vaiheessa päätin lakata pingottamasta. Ei se luonnollisestikaan vielä sen ihmeempiä tuloksia ole tuonut ja epäpingottamismetodeissani on petraamisen varaa (pitäisi ymmärtää se, että pingottamisen lopettaminen ei tarkoita samaa kuin suklaan syönnin aloittaminen...), mutta yleisfiilikseen vaikutus oli välitön. Lisäksi omaksuin eräästä blogista bongaamani aivopesu-dieetin ensimmäisen osan, ja olen viikon mittaan hokenut mielessäni lausetta "Olen kaunis, urheilullinen ja pystyn laihtumaan." Kuulostaa itsekeskeiseltä, mutta tuumasin, että mitä sitä suotta "olen ihan mukiinmenevä ja hyvä tällaisena kuin olen" -tyylisiin realiteetteihin tyytymään.

Kuntokeskukseni järjesti torstaina tanssimaratonin jolle osallistuin riemusta kiljuen. Tarjolla olevista afrosta, bodyjamista, dancesta, hiphopista, jambailasta ja zumbasta hikoilin neljällä ensimmäisellä - mieli teki vetää putkeen kaikki kuusi, mutta totesin, että mikäli riehun kolme tuntia putkeen lopettaen iltayhdeksältä ja menen seuraavana päivänä aamuvuoroon, en nuku yöllä ollenkaan. Ratkaisu tuntui oikealta jo kotimatkalla, mieli oli hyvä ja kroppa tolkuttoman väsynyt. Juvelaa oli huomata se, etten edelleenkään syttynyt dance-tunnille, vaikka pitkään kuvittelin nimenomaan lattareiden olevan se minun juttuni. Ehkä pitäydyn jatkossakin vain zumbassa ja bodyjamissa.

Maanantaina kävin tekemässä uusitun kahvakuulatreenin ominpäin, ja huomasin yksin kahvakuugelilla treenaavan naisihmisen herättävän uteliaisuutta. Huvittuneena seurasin, kun lähes koko treenini ajan yksi kanssatreenari tuijotti häpeilemättä kohti. Poistuin jossain vaiheessa kahvakuularykelmän luota salin toisella laidalla käymään, ja jätin tavarani (pyyhe, juomapullo, A4-paperille kirjoitettu patteritreeni) odottamaan. Takaisin tullessani huomasin kyseisen tuijottelijan lukemassa treeniohjeitani, ja minut huomattuaan ukko luikki takaisin oman treeninsä pariin. Hyvä etten nauranut ääneen; mieli teki käydä sanomassa käsipäivää ja mainita, että saa minulta kysyä jos joku asia vaivaa mieltä. Suomalainen salikulttuuri on vain jokseenkin huvittavaa, kun ketään ei voi katsoa kohti tai herra nähköön ainakaan puhua.

Liikuntasaldo kertyi tällä viikolla useasta eri palasesta:

Maanantai: kuntopyöräily 20 min, oma kahvakuulatreeni 40 min
Tiistai: kuntopyöräily 1 h, crosstrainer 30 min
Keskiviikko: lepo
Torstai: bodyjam 30 min, afro 30 min, dance 30 min, hiphop 30 min
Perjantai: kuntopyöräily 20 min, salitreeni (rinta, selkä, olkapäät, keskivartalo) 45 min
Lauantai: lepo
Sunnuntai: kuntopyöräily 10 min, salitreeni (jalat, ojentajat, haukkarit, keskivartalo) 30 min

Aktiivisuutta yhteensä: vajaa 6,5 h

Tämän päivän salitreeniä oli pakko keventää, kun puolivälissä alkoi sattua jonnekin nenän/poskionteloiden tienoille ja nenä vuotaa solkenaan, joten tein kaikkia sarjoja vain 2 x 12 normaalin neljän sarjan sijasta. Inhoan ehkä eniten maailmassa sitä tunnetta kun ei tiedä onko tulossa kipeäksi vai ei. Hope not, en millään viitsisi nyt sairastaa.

Syysväsy

Jos antaisin itselleni luvan palata vanhoihin kaavoihin, nyt olisi mainio aika luovuttaa koko projektin suhteen. Olen usein jättänyt homman kesken siinä vaiheessa kun alkaa tuntua epämukavalta, ja nyt on lievästi sanottuna kyseinen vaihe päällä. En tarkoita epämukavuudella oikeastaan mitään liikuntaan liittyvää, sillä jumppatunneista ja salitreenistä on jo ehtinyt tulla arkea. Nautin suurimmaksi osaksi siitä mitä teen, joten urheiluhaluttomuudesta ei ole kyse.

Sen sijaan suomeksi sanottuna vituttaa. Olen ehdottomasti kaikki mulle heti nyt -tyyppiä, ja kun asiat eivät tapahdu haluamallani tavalla ja haluamassani aikataulussa, tunnen itseni huonoksi, heikoksi ja epäonnistuneeksi. Ottaa ihan urakalla aivoon se, että vaikka liikun suunnilleen viisisataa prosenttia enemmän kuin jokin aika sitten, vaa'alla se ei näy. Jotkut sanoivat joskus, että liikunnalla on äärimmäisen vaikea laihduttaa, ja näköjään oikeassa olivat, perkeleet.

En edes oikeastaan tiedä, miksi olen tehnyt tästä asiasta itselleni niin suuren mörön. Eilen itkeä tihrustin isännän kainalossa silkkaa turhautuneisuuttani, mutta onneksi tuo yksi on niin tavattoman ihana, että rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen.

Vielä kun oppisin itse hyväksymään itseni. Aloitinkin itseasiassa opiskelun jo tänään. Seisoin eteisessä tuijottaen peilikuvaani, ja mumisin puoliääneen jotakin seuraavanlaista: Katso nyt. Sulla on vyötärö, lantio ja rinnat. Joo, maha voisi olla timmimpi ja pienempi, mutta olet yhä edelleen sopusuhtaisen näköinen. Näytät naiselta. Ja joojoo, löytyy muhkuroita, laaksoja ja kukkuloita, mutta noilla käsivarsilla teit viimeksi hauiskääntöjä 7 kilon käsipainoilla. Irvistellen ja vain viimeisen sarjan, mutta teit kuitenkin. Muistatko, kun teit niitä nelosilla?

Itselleen juttelu on yllättävän rauhoittavaa. Pakko ottaa niinsanotusti järeät aseet käyttöön, sillä muuten leviää kuuppa. Totesin jo eilen isännälle, että ehkä pyrin siihen painotavoitteeseeni vaikka ensi kesäksi. Toive on edelleen vuoden loppu, mutta ehkä voisin rauhoittumisella huijata sekä mieltäni että kroppaani, ja tulokset alkaisivat näkyä myös ulospäin.

En nimittäin kaipaa takavasemmalta iskeneen syysväsymyksen lisäksi ainakaan lisää stressiä. Nyt kun eletään sitä vuodenaikaa, kun haluaisin mennä peiton alle piiloon ja herätä keväällä.

Viikko 11

Tämä viikko meni lihasteluksi, arkielämä tunki itsensä aerobisen harjoittelun tielle. Tiistaina piti vetää pidempi aerobinen pätkä, mutta lähdin ennen aamukymmentä hakemaan Gigantin synttärialesta imuria. Torstaina olisi ollut viikon henkireikä alias bodyjam-tunti, mutta jouduin sairastapauksen takia illaksi töihin. Oh well.

Maanantai: crosstrainer 20 min, kahvakuulatunti 45 min
Tiistai: lepo
Keskiviikko: crosstrainer 30 min, salitreeni (rinta, selkä, olkapäät, keskivartalo) 45 min
Torstai: lepo
Perjantai: kuntopyöräily 30 min, salitreeni (jalat, keskivartalo, haukkarit, ojentajat) 1 h 10 min
Lauantai: lepo
Sunnuntai: lepo

Aktiivisuutta yhteensä: ei tarpeeksi, 4 h

Seuraavalle parille viikolle on tiedossa hönöjen työvuorojen asettamia haasteita, mutta reenejä on silti merkattu kalenteriin 4-5 per viikko. Kahotaan miten ämmän käy.

Läskiruma

Vaa'alle nouseminen kesken elinkautisten on muuten helevetin hyvä idea.

Mutta ei se mitään. Tänään nousi kulmasoutua tehdessä entisen 6 kg:n sijaan 7-kiloinen käsipaino ja tuntui, että paukkuja olisi saattanut jopa löytyä enempäänkin.

Viikko 10 / Kolme sanaa

Huomenna alkaa toistamiseen uusi elämä. Viimeiset pari viikkoa ovat sujuneet syömisten osalta totaalisen ja häpeilemättömän surkeasti, joten sekä vaa'an lukema että itseinho ovat sen mukaisia. Kroppa kiittää korkeampia voimia tästä päätöksestä, sillä jokainen tietää, millainen fiilis syöpöttelyn jälkeen on. Tukkoinen. 

Jonkinlaista uskoa omaan itseen on kuitenkin taskussa nyt, kun tiedän suunnilleen minkä verran siihen proteiinin saantiin pitää panostaa. Ostin jopa sellaisen ällösöpön ja pinkin sheikkerin ja minttusuklaista proteiinijauhetta, mikä sinänsä on saavutus sillä yksi mottoni kuuluu "kaikki pirtelö on paskaa". En ole koskaan pitänyt minkäänlaisista pirtelöistä; vaikkei maku olisikaan kammottava, se koostumus saa veden kihoamaan silmiin. Vuosia sitten testasin yhden kerran Herbalife-pirtelöä, joka meinasi tulla samantien hissillä ylös. Jäi kokeilut siihen.

Onni onnettomuudessa on se, että liikunta on sentään maistunut taas - en kärsi kunnolla kävellä jumittuneiden sisäreisien takia ja kaapin liukuovien käyttö haastaa rintalihakset. Kuluneella viikolla urhistelin seuraavasti: 

Maanantai: lepo
Tiistai: lepo
Keskiviikko: kuntopyöräily 32 min, salitreeni (rinta, selkä, keskivartalo) 45 min
Torstai: afrotunti 1 h
Perjantai: kuntopyöräily 30 min, salitreeni (jalat, keskivartalo, haukkarit, ojentajat) 1 h 10 min
Lauantai: bodyjam 1 h
Sunnuntai: (lepo) suursiivous isännän kanssa 4 h 

Aktiivisuutta yhteensä: 9 h

Todellinen liikuntaan kulutettu tuntimäärä on siis viitisen tuntia, mutta koska HeiaHeiaan saa kirjattua ylös myös siivouksen, merkkaan sen sinne. Ja eihän tuo saakelin suihkukaapin pesu mitään ihmisen hommaa kevyttä olekaan.

Aijoo. Pitääkin vielä lopuksi avautua yleisestä, mutta ah-niin-rrrraivostuttavasta ilmiöstä. Tiedättehän. Olet salilla, teet kiertoharjoitteluna parissa tai kolmessa eri laitteessa, toisinsanoen kierrät ympyrää. Salilla on pari muuta ihmistä, joista molemmat ovat jossain vaiheessa katsoneet kohti, ja näin ollen taatusti huomanneet sinun käyttävän niitä tiettyjä laitteita. Onko mitään rasittavampaa kuin se, että juuri kun olet nousemassa laitteesta siirtyäksesi seuraavaan, joku porhaltaa tuhatta ja sataa salin toiselta laidalta ja iskee perseensä juuri siihen penkkiin johon aioit istua. Eheikä siinä mitään yhtä sarjaa tehdä, vaan vähintään viisisataatuhatta, joiden välissä jumankauta soikoon ei voida nousta ylös, vaan tuijotetaan tyhjin silmin eteen perse liimaantuneena kiinni laitteeseen. Aaaaaaargh.

Joojoo. Ei maksa mitään minunkaan mennä kyseiselle henkilölle sanomaan, että anteeksi nyt vaan mutta minulla oli siinä vielä kesken. Eikä ole maailman suurin ongelma tämä, ei. Mutta jotenkin vaan hitusen pistää sylettämään, kun itselle on täysin itsestäänselvää kysyä ensin. Oikeasti, kamaan nyt. Kolme sanaa. Onko sulla kesken? Tai vaikkapa Saanko tehdä välissä? Ei se satu. Varsinkaan, kun ystävällisesti kysyjälle vastaan aina, että tee ihmeessä tässä välissä / kyllä tähän mahtuu / on kesken mutta tehdään vuorotellen. Kertaakaan en ole ärähtänyt, että et nyt saatana istu siihen. Kysymättömälle sen sijaan ammun silmistäni veitsiä selkään.

Nojoo. Ehkä otan asian liian vakavasti. Mutta en mitenkään voi olla ainut joka ärsyyntyy kyseisestä toiminnasta. Enhän?

Into palailee pätkittäin

Viikon kestäneen lusmuilun loman ja itkupotkuraivari-fiiliksen jälkeen saan taas henkeä. Kävin tänään treffaamassa personal traineria toistaiseksi viimeistä kertaa (joskus myöhemmin toki katsotaan taas, onko mitään tapahtunut), ja päällimmäiseksi jäi hyvä fiilis. Sain uuden liikuntasuunnitelman joka sisältää kolme lihaskuntotreeniä (ohjattu/ominpäin tehty kuulatreeni ja kahteen osaan pilkottu saliohjelma), pitkän peruskuntoa kehittävän aerobisen, lyhyemmän pk-aerobisen ja yhden sykettä kohottavan aerobisen, käytännössä tanssitunnin. Vaikka tykkäänkin salitreenaamisesta ja olen oppinut rakastamaan kahvakuugelssonia, eniten sydämentykytyksiä ja lämpimiä tunteita herättää kuitenkin bodyjam tahi zumba. Ja kun ohjelmassa lukee yhden päivän kohdalla lepo/bodyjam, niin voitte arvata kumman valitsen mikäli vain kaikki raajat ovat paikoillaan.

5-6 kertaa viikossa. Pakko tunnustaa, että huimaahan se vähän. Loppujen lopuksi isosta muutoksesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä olen pääasiassa liikkunut kuitenkin viitisen kertaa viikossa. Lisänä tuli oikeastaan vain 45 minuutin aerobinen, joka saa olla kevyt ja pk-sykealueella toteutettu. Pakko silti myöntää, että jos jollain viikolla on luovuttava jostakin treenistä aikataulujen tms. takia, niin se tullee olemaan jompikumpi pk-reeni. En perhana vieköön luovu bodyjamista, jollei ole pakko. Enenenenen.

Eniten hyvää mieltä aiheuttanut seikka oli kuitenkin se, että halutessani ja kovasti yrittäessäni osaan syödä. Tiedän mistä proteiinia saa, joten homma tökkii lähinnä käytännön toteutuksen osalta. Vein treenarille kahden päivän ruokapäiväkirjat, joista toisessa selkeästi yritin panostaa proteiinin saantiin. Ja kappas, määrät alkoivat kuin alkoivatkin olla kohdillaan - kalorit vähän yläkantissa, muttei hälyttävästi.

Ensi viikolla, kesäloman loputtua, tulee käyttöön taas yksi karkkipäivä. On se nyt jumantsuikkelis jos jotain ei ala tapahtua. Nii.

Viikko 9

Vähänpä minäkin tiesin kun viime merkintää kirjoitin, tämän viikon aktiivisuuslukemat ovat korkeimmat ikinä. 

Maanantai: lepo (pt-tapaaminen)
Tiistai: zumba 1 h
Keskiviikko: lepo
Torstai: muuttohommia 1 h 30 min
Perjantai: lepo
Lauantai: lepo
Sunnuntai: muuttohommia 5 h

Aktiivisuutta yhteensä: 7,5 tuntia

Tosin. Tämän päivän muuttohommat sisälsivät puhtaan roudauksen lisäksi siivoilua ja kamojen purkamista, joten ei tätä nyt mihinkään maratoniin verrata. Mutta silti. Melko touhukas päivä.

Tunnustetaan nyt kuitenkin samaan hengenvetoon, että tämän viikon olen pitänyt ihan rehellistä lomaa koko projektista. Muuttohärdellin lisäksi zumba-tunti on ainut liikuntaan viittaava aktiviteetti, ja lisäksi olen syönyt miten sattuu. Ensi viikko saattaa mennä samalla kaavalla, mutta pakko myöntää, että pääjumitusten takia koin tarvitsevani lomaa muualtakin kuin töistä. Pelkkään mielitekoon en aina sorru, tarpeeseen sitäkin useammin.

Odotan silti salaa loman loppua ja sitä, että saa palata ruotuun.

Ps. Tervetuloa, uusi lukija :)

Moving home

Eilen alkoi loma, toissapäivänä zumban jälkeen alkoi kurkkukipu. Olo on suhteellisen persihestä, joten kiitos lomalenssun tämän viikon aktiivisuus rajoittuu hyvin pieniin lukemiin. Merkkaan kylläkin HeiaHeiaan moving home -tunnit, isäntä nimittäin muuttaa luokseni.

Ainiin, se maanantain kehoanalyysin tulos. En osaa edelleenkään syödä, joten kai se on jatkettava opiskelua.

Viikko 8 / Usko siirtää vuoria

Tulipas dramaattinen otsikko. Kyse ei kuitenkaan ole mistään elämää suuremmasta, mutta minulle toki hyvinkin tärkeästä oivalluksesta; kehoni näköjään pystyy enempään kuin mistä annan sille krediittiä. (Pahoittelen jenkkifraasia, en vain keksinyt parempaakaan.) Lähinnä tämä nyt ilmenee salilla, yllättäen kroppa taipuukin kovempiin painoihin kuin olen tähän mennessä uskaltanut tai viitsinyt kokeilla. Lihaksillahan niitä painoja nostetaan, mutta jonkinlaista osaa näyttelee myös itsensä psyykkaus - pään sisällä mumistu "se on vain 2,5 / 5 / 10 kg enemmän kuin äsken, ja enää 12 viimeistä" toimi ainakin tänään. Ilmeisesti uusi oivallus vaatii kuitenkin vähän totuttelua ja itsensä kuuntelua, sillä vasen etureiden alaosa alkoi vihoitella loppuverryttelyn aikana ja nyt en uskalla tempoa kovin äkkinäisin liikkein.

Mainittava varmaan asiasta huomisessa pt-tapaamisessa, kuin myös noista pari postausta sitten julki tuomistani pääjumeista. Ristiriitaisin tuntein kohti huomista, odotan pelonsekaisella mielenkiinnolla kehoanalyysin tulosta. Entä jos mikään ei ole muuttunut? Pakkohan jotain on ollut tapahtua. Onhan? 

Maanantai: kuntopyöräily 10 min, kahvakuulatunti 45 min
Tiistai: lepo
Keskiviikko: kuntopyöräily 1 h, kävely juoksumatolla 30 min
Torstai:  kuntopyöräily 25 min, salitreeni 1 h
Perjantai: zumba 1 h
Lauantai: lepo
Sunnuntai: kuntopyöräily 30 min, salitreeni 1 h

Aktiivisuutta yhteensä: 6 h 20 min

WWJS

Löysin toimivan kuntosalimantran. WWJS - What Would Jillian Say. Painoja lisää että heilahti.

Jos harrastaisin fanipostia, kirjoittaisin tädille ja kertoisin, että treenaa minua tietämättään.

Viikko 7

Sen kummemmitta jorinoitta:

Maanantai: lepo
Tiistai: bodyjam 1 h
Keskiviikko: kuntopyöräily 30 min, salitreeni 1h
Torstai: kuntopyöräily 1 h
Perjantai: zumba 1 h
Lauantai: kuntopyöräily 35 min, kahvakuulatreeni 35 min
Sunnuntai: lepo

Aktiivisuutta yhteensä: 5 h 40 min

Viikon reenailut sujuivat vaihtelevin mielialoin. Olin alunperin suunnitellut kahvakuulailun maanantaiaamulle, mutta kun nukuin edeltävän yön perseelleen ja keho kieltäytyi nousemasta sängystä kellon soidessa, heivasin treenin suosiolla lauantaiselle vapaapäivälle. Torstaille oli merkattuna pitkä aerobinen, mutta sekä kiinnostus että voimat olivat minimissä, joten polkeminen jäi 2/3 suunnitellusta. Sekin lienee parempi kuin ei mitään. Perjantain zumbassa olin sitä vastoin ihan liekeissä, ja innostuin holtittomasti asiasta, johon palaan todennäköisesti syyskuun puolivälin tienoilla.

Urhistelun suhteen ihan ok viikko, syömisten kanssa olisin voinut olla tarkempana. Kenties huomisesta alkaen taas takaisin ruotuun.

Treeniä pääkopalle

Tympii. Paino jumittaa itsepintaisesti piirun päälle 72 kilossa, joten jokuhan tässä hommassa mättää. Nyt kun liikuntapuoli alkaa olla hallinnassa ja himo treenaamiseen tulla luonnostaan, alkaisi varmaan olla aika ottaa huomioon se ravinnon ohella vähintään yhtä tärkeä osa; pään sisältö. En usko tökkimisen johtuvan treenistä tai sen puutteesta, 4-5 kertaa viikossa on käsittääkseni ihan sopiva määrä ja sitäpaitsi noudatan personal trainerin laatimaa ohjelmaa. Jos hänelle on jo vuositolkulla maksettu tuosta hommasta, niin ei hän ihan väärässäkään varmasti ole.

Ravintopuoli on omasta mielestäni paremmassa jamassa kuin vaikka puolitoista kuukautta sitten, mutta kieltämättä mietityttää, syönkö sittenkin liikaa tai vielä oudompaa, liian vähän? Traineri ei suositellut kalorilaskureita enkä kyllä siihen jaksaisi ruvetakaan, mutta mahtaako tämä mutu-tuntumalla eteneminen riittää?

Vai onko tästä kolminaisuudesta se kolmas osuus sittenkin se kaikista voimakkain? Olen kuullut stressin vaikuttavan kehoon ja painonhallintaan merkitsevästi, mikä maalaisjärjellä ajateltuna lienee ihan totta ja jopa todennäköistä. Perhepiirissäni on jo parin vuoden ajan ollut meneillään pahemman laatuinen kriisi, mutten oikeastaan usko sen vaikuttavan tähän niin huomattavasti; asun eri paikkakunnalla, joten asia pysyy minulle etäisempänä kuin muille perheenjäsenille. Alitajuisesti toki kannan taakkaa mukanani koko ajan, mutta silti epäilen sen vaikutusta.

Onneksi jonkin ajan päästä on se kolmas personal trainerin tapaaminen, jotta pääsen avaamaan mietteitäni hänellekin. Jos on niin että ravintopuoli on kutakuinkin kuosissa, niin kenties sitten itse terrorisoin projektiani. Koska projektihan tämä on ainakin tähän asti ollut, ensisijainen projekti. Mahdanko suorittaa liikaa? Minusta on aidosti mukava käydä salilla ja nautin ihan satasella bodyjam- ja zumbatunneistani, mutta esimerkiksi pitkää aerobista harjoitusta tehdessäni tai jotain oikein terveellistä syödessäni ajattelen usein tyyliin "tässä minä elän terveellisesti ja pudotan painoa". Kärjistettynä ehkä vähän, mutta you get the point. Pyörivätkö ajatukseni liikaa tämän asian ympärillä? Stressaanko asiasta? Ehkä.

Pitäisikö piilottaa makuuhuoneen nurkassa kummitteleva vaaka kaappiin ja unohtaa punnitukset vähän pidemmäksi ajaksi? Pitäisikö unohtaa aikatavoitteeni (vuoden loppuun mennessä 60-65-kiloiseksi) hetkeksi? Pitäisikö vain nauttia liikunnasta, syödä siinä samalla terveellisesti ja vain elää?

(Toim. huom. // Blogi ei lopu, projekti ei lopu eikä entinen, epäterveellinen elämä ala. Stressaamisen sen sijaan soisin loppuvan.)

(Överi)viikon saldo

Tällä viikolla taisi niinsanotusti mennä yli, useammallakin tasolla. Viikkoon mahtui mm.

- suihkugeelejä, kynsilakkoja, käsisaippuaa, hiustenhoitoainetta, hiuslenkkejä sun muuta mukavaa Dermosililta
- kolme urheiluliiviä, yksi urheilutoppi ja yhdet trikoot Hennesiltä
- yksi urheilutoppi Anttilasta
- yksi urheilutoppi ja yksi t-paita TopSportista
- yksi syöty Fazerin pähkinäsuklaalevy, isännän väkertämää pizzaa ja mudcakea

Voisi siis sanoa, että olen koukussa myös Dermosilin tuotteisiin ja treenivaateshoppailuun. Mikä pitää kyllä täysin kutinsa. Rakastin joskus vaateripustimen näköisenä vaateshoppailua ylipäänsä, mutta nykyisin en itsekriittisyydeltäni tahdo oikein löytää seulan läpäiseviä rytkyjä. Urheiluvaatteet tekevät poikkeuksen. Vaikka tänäänkin hylkäsin noin 2/3 sovittamistani vaatteista epäsopivina, löysin kuitenkin paljon kaikkea kivaa. Mikä sinänsä on omituista, sillä suurin osa treenivaatteista mm. hävittää ne vähätkin tissit mitä minulla on.

Mutta jotenkin treenivermeet päällä on silti itsevarmempi olo. En nyt välttämättä sanoisi treenavan ihmisen (toim. huom. eri asia kuin treenatun) olevan seksikäs - miettikääpä nyt; kuinka viehättävältä näyttää irvistelevä ja hikoileva tyyppi joka pungertaa käsipainojen kanssa otsasuoni pullistellen? Mutta siitä huolimatta olen rennoimmillani mukavissa urheiluvaatteissa, ja voisin olla ja elää pelkästään niissä ellei se näyttäisi omituiselta.

Mukavaa, hauskaa ja omituista on myös se, että onnistuin vetelemään nuo yllämainitut hiilariöverit ilman minkäänlaista morkkista. Toki maha pömpöttää ja paino hivuttautui alkuviikon 72,1 kilosta parisataa grammaa ylöspäin, mutta sounot. Huomenna alkaa taas uusi viikko. Voisiko olla, että suhtautumiseni suklaaseen alkaisi pikkuhiljaa muistuttaa niinsanottua normaalia? En aio palata entiseen tai ottaa suklaata jokapäiväiseen ruokavalioon, mutten myöskään paiseile maailman parhaan suklaalevyn syömisestä sen enempää.

Paljolti suhtautumiseen vaikuttanee myös se, että tällä viikolla tuli myös liikuttua:

Maanantai: kuntopyöräily 22 min, salitreeni 1 h
Tiistai: bodyjam 1 h
Keskiviikko: kuntopyöräily 20 min, itsenäinen kahvakuulatreeni 35 min
Torstai: kävelylenkki 1 h 26 min
Perjantai: zumba 1 h
Lauantai: lepo
Sunnuntai: lepo

Aktiivisuutta yhteensä: 6 h 6 min

Samanlaisella draivilla kohti ensi viikkoa.

Ärripurri

Olin kirjoittamassa pitkää avautumista eräästä äärimmäisen raivostuttavasta ilmiöstä, mutta päätin, etten jaksakaan. Mutta voi helekutti että tietyn tanssillisilla ryhmätunneilla käyvän ryhmän käyttäytyminen voi ärrrrrsyttää.

Seuraavan kerran kun saan kuin ihmeen kaupalla eturivipaikan ja joku kysyy "ärsyttäiskö teitä kauheesti jos tulisin tähän eteen", vastaan pitkän ja tyhjän tuijotuksen kera kyllä, näytän tyhjää paikkaa takaani tai vaikutan alun alkaenkin siltä, ettei minulle kannata puhua. Tai toivon edes, että saan eteeni jonkun muun kuin sammakko tehosekoittimessa -tyypin.

Mutta hei, jotain positiivista; tunti oli taas huippukiva, ja jos en ihan kieroon katsonut, oikeassa valaistuksessa ja asennossa katsottuna käsivarressani on lihas. Vau.

Viikko 5

Hellurei ja hellät tunteet. Tämä(kin) viikko on karannut ihan käsistä, ja jotenkin tuntuu että koko kesä on valunut huomaamatta sormien välistä. Huomenna on jo elokuu. Onneksi on jäljellä vielä 8 kesälomapäivää ja näin ollen jotain odotettavaa, siihenkään ei ole enää kuin kolme täyttä viikkoa.

Tällä viikolla urheilin seuraavasti:

Maanantai: kahvakuulatunti 45 min, kuntopyöräily 10 min
Tiistai: bodyjam-tunti 1 h
Keskiviikko: kävelylenkki 1 h 30 min
Torstai: lepo
Perjantai: kuntopyöräily 20 min, salitreeni 1 h 10 min
Lauantai: lepo
Sunnuntai: lepo

Aktiivisuutta yhteensä: 4 h 54 min

Kai sitä on jollain tasolla hurahtanut, kun kolmen lepopäivän viikon jälkeen on plösö olo. Neljä kertaa viikossa on kuitenkin ihan kohtuullinen tahti, ja nyt on kalenteriin taas merkattu kahdelle seuraavalle viikolle viidet hikijuhlat. Paino käväisi tällä viikolla 72,2 kilossa, joten pikkuhiljaa ja etanavauhtia edetään. Huomattavasti itsetuntoa kyllä hiveli se, kun työkaveri kysyi olenko kaventunut. En varmastikaan niin paljon että se näkyisi kauas, mutta leuka nousi silti pykälän ylöspäin.

Oivallus

Tajusin juuri päivämäärää vilkaistuani, etten ole syönyt pizzaa, sipsejä, vanukkaita tai pullaa kuukauteen. Olisi hienoa kirjoittaa vain yleisesti "herkkuja", but we all know that's not true. Luvallisen viikoittaisen jätskipäivän lisäksi sortumisia ei ole kuitenkaan ollut liiaksi, pari kertaa olen tehnyt pannaria ja viime viikonloppuna imaisin suklaakeksejä.

Olen tainnut ostaa neljä Atkinsin ateriankorvikepatukkaa joiden kyljessä lukee "maitosuklaapatukka", ja jos hiuksia lähdetään halkomaan, niin onhan käyttämissäni proteiinipatukoissakin suklaakuorrute. Itsepetollisesti voisin sanoa syöneeni suklaata viimeksi kuukausi sitten, rehellisesti totean syöneeni viimeksi silloin suklaata, jossa ei ole maun lisäksi mitään hyvää (vrt. proteiinit tai suht alhainen kalorimäärä).

Silti, melko jees. Ja minut tuntien ihan oikea saavutus.

Viikko 4

Talviturkki lähti viikonloppuna kuten suunnittelinkin. Hassua, miten joka kesä pitkitän ja pitkitän uimaan menemistä, ja veteen päästyäni mietin, että hitossako en ole tehnyt tätä jo aiemmin. Lilluminen on kivaa. Muun urheilullisen aktiviteetin skippasin viikonlopun osalta, joten tämän viikon saldo jäi edellisiä laihemmaksi. Söin myös eilisen jätskittelyn lisäksi lauantaina viisi suklaakeksiä. Oh well.

Maanantai: kahvakuulatunti 45 min
Tiistai: kävelylenkki 1 h 30 min
Keskiviikko: lepo
Torstai: kuntopyöräily 20 min, salitreeni 1 h
Perjantai: zumba 1 h
Lauantai: lepo (uintia ehkä varttitunnin verran)
Sunnuntai: lepo

Aktiivisuutta yhteensä: 4 h 35 min

Paino on hivuttautunut lukemaan 72,4 kg. Tahti on puolta hitaampi kuin olin suunnitellut ja toivonut, mutta on se sentään 1,2 kg vähemmän kuin touhun aloittaessani. Ja 2,3 kg vähemmän kuin suurin vaa'assa bongaamani lukema.

Tänään piristän itseäni uusilla hiuksilla, ja käyn istumassa luottokampaajani tuolissa parin tunnin ajan. Illalla menen kahvakuulatunnille uittamaan uuden kampaukseni hiessä.

Ei se aina lähe

Jotta en nyt valheellisesti välittäisi sellaista kuvaa, että tämä projekti on jotenkin lastenleikkiä, kaikki on kivaa, aurinko paistaa ja bambit soittaa balalaikkaa, aion olla tässä aivo-oksennuksessa töykeä, epäkohtelias ja äärimmäisen ärsyttävä nillittäjä. Joko aloitetaan?

Tämä viikko on ollut jotenkin vaikea. Tai ehkä nihkeä kuvaisi tunnelmaa paremmin. Sen lisäksi, että joka päivä on ollut kuuma kuin pätsissä (joojoo kesä jee, tiedetään), eilen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mennä treenaamaan, ja joka päivä on tehnyt mieli suklaata. Olen jokaisen mieliteon iskiessä yrittänyt keksiä jonkun hyvän syyn sortumiselle, toistaiseksi laihoin tuloksin. Sen sijaan päässäni kaikuvat mantrat tyyliin "haluatko tosiaan työntää kroppaasi jotain mistä on pelkkää haittaa", "sunnuntai on kuitenkin ihan kohta", "se on mieliteko, ei tarve", "sulla on nälkä, mene kotiin ja syö kunnolla" jne. En ole tottunut moiseen itsehillintään, tuntuu oudolta.

Olen myös nähtävästi tietyissä asioissa huono sopeutuja. Huomasin tänään viisi minuuttia ennen kuin oman varauksen peruminen Zumba-tunnille loppui, että ohjaaja on vaihtunut. (Olipas harvinaisen vaikea lause muodostettavaksi, enkä ole vieläkään tyytyväinen. Kuntokeskuksen varausjärjestelmään saa siis tehtyä varauksia pari viikkoa ennen tuntia, ja oman varauksensa voi perua kaksi tuntia ennen tunnin alkua. Sen jälkeenkin voi toki jättää menemättä, mutta omiin tietoihin jää merkintä saapumatta jättämisestä, ja muistaakseni kolmista (peräkkäisistä?) ohareista tulee viikon varauskielto tms.) Ohjaaja oli se, jonka tunnilla kävin jonkin aikaa sitten, ja jonka tunnista en tykännyt yhtään. Ajattelin antaa tunnille vielä toisen mahdollisuuden, mutta peilistä tuijotti koko ajan äärimmäisen tylsistynyt ja silmiään pyörittelevä jumppari. Olen käynyt neljän muun ohjaajan vetämillä Zumba-tunneilla ja nauttinut joka sekunnista, mutta tämä ei vaan kertakaikkiaan ollut minun juttuni. Kun menen Zumbaan, odotan saavani jotain muuta kuin 80-lukulaista aerobicciä muistuttavaa venkoilua. Kaikella kunnioituksella ja hyvähän minun on tietysti puhua, mutta eiiiiii näin. Hikihän sielläkin toki tuli, mutta hiki se tulee halonhakkuussakin. Graah.

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Tykkäsin erityisen paljon maanantain kahvakuulatunnista siitäkin huolimatta, että sielläkin vaihtui ohjaaja. Kävin tunnin jälkeen sanomassa tälle itselleenkin, että hänellä on miellyttävä tyyli ohjata, eikä tee mieli karjua vastaan että en jaksa saatana. Rauhallinen olemus ja ääni tepsivät, ja lammasmaisesti tein vielä ne kuuluisat "kolme viimeistä".

Viikonloppuna voisinkin antaa itselleni armoa ja urheilla vain jos suunnaton himo iskee. Lähden vapaapäivien viettoon perhettäni moikkaamaan, mutta pakkasin kuitenkin kassiin treenivaatteet ja uimavermeet, jos nyt edes saisi vihdoin heitettyä talviturkin. Vapaapäivät tulevatkin tarpeeseen, sillä olin tänään niin väsynyt että kävelin pitkin seiniä. Ihan kirjaimellisesti ja konkreettisesti siis, kävelin päin ovenkarmia mennessäni vessaan, enkä mitenkään kevyesti hipaisten.

Loppukevennykseksi pakko kertoa ei-liikunnallinen sankaritarina. Kävin eilen illalla tarkistamassa, että ovi on lukossa. Tietänette sen pienen raon, joka jää kerrostaloasunnon ulko-oven ja välioven väliin? Jotenkin pimeässä eteisessä ja jaloissa vilahtaneesta hännästä huolimatta onnistuin telkeämään kissani sinne. Ihmettelin muutaman sekunnin notta mihin hittoon se katti hävisi, kunnes oven takaa kuului varovainen raaps. Kehräyksen määrä oli huikea, kun päästin raukkaparan pois satimesta. Nyt kyllä jo naurattaa kun kissa on edelleen hengissä ja hyväkuntoinen, mutta vieläköhän se uskoo olevansa äidin kulta?

Viikko 3

Takana on neljä viikkoa liikuntaryhtiliikettä ja kolme viikkoa ruokaremonttia. Ensinmainittuun olen melkoisen tyytyväinen, olen joka viikko onnistunut liikkumaan viisi kertaa. Todennäköistä on että into jossain vaiheessa laantuu ja kerrat laskevat kolmeen tai neljään, mutta silloinhan se on taottava kun rauta on kuumaa (ynnä muita latteuksia). 

Fiilikseen ja motivaatioon tuntuu kovasti vaikuttavan uusittu saliohjelma, pitkästä aikaa tuntuu harvinaisen kivalta. Pitkään aerobiseen harjoitteluun en ole vielä saanut luotua rakkaussuhdetta, sillä onhan se ainakin ajoittain melko tylsää. Asiaa voisi auttaa hanurin raahaaminen ulkoilmaan ja lenkkeilemään luonnon keskelle, mutta tänään olin niin mukavuudenhaluinen, että valitsin mahdollisen sateen takia sisäliikunnan. Reilun tunnin jälkeen alkoi kuntopyörän satula painaa persuksiin niin kovaa, että oli pakko vaihtaa juoksumatolle kävelemään. Puolitoista tuntia tuli kuitenkin täyteen, ja jätskiherkuttelukalorit kuluivat etukäteen.

Maanantai: kuntopyöräily 20 min, salitreeni 1 h
Tiistai: bodyjam 1 h
Keskiviikko: kuntopyöräily 35 min, kahvakuulatreeni 20 min
Torstai: lepo
Perjantai: zumba 1 h
Lauantai: lepo
Sunnuntai: kuntopyöräily 1 h 5 min, kävely juoksumatolla 25 min

Aktiivisuutta yhteensä: vajaa 6 h

Aiheeseen sopiva otsikko

Lyhyt elonmerkki tähän väliin, ennen kuin syöksyn suihkuun pesemään tämän päivän reenailun aiheuttamat hiet huspois. Sain tosiaan silloin uuden liikuntaohjelman yhteydessä ohjeet itsenäiseen kahvakuulailuun siltä varalta, etten jollain viikolla käy ohjatulla tunnilla. Tänään olisi ollut kyllä ohjattukin tunti, mutta koska se olisi ollut kestävyystunti ja olen käynyt vasta kahdella tekniikkatunnilla, koska ohjaaja oli vieras ja koska nyt vaan ei kiinnostanut herätä vapaapäivänä ajoissa ehtiäkseen klo 9 alkavalle tunnille, päätin kokeilla harjoittelua omin päin. Ja hei, kukaan ei kuollut! Hiki tuli, ja olo on mukavan vetelä.

Lämmittelin ja loppuverryttelin kuntopyörällä yhteensä 35 minuuttia, ja itse kahvakuulatreeni kesti huikeat 20 minuuttia. Lyhyen keston takia jäi vähän "tässäkö tää ny oli" -fiilis, mutta huomisesta olostahan sen näkee, olisiko jotain pitänyt tehdä toisin. Mielestäni kuitenkin suoriuduin ohjeistuksen mukaan ja tein neljän eri liikkeen patterin neljään kertaan. Jos lihaksissa tuntuu huomenna ja näin ollen voi olettaa tehneensä jotain oikein, samalla karisee mukavasti taas yksi mahdollinen tekosyy olla lähtemättä treenaamaan. Jos lihaskunto-osuus kestää parikymmentä minuuttia ja koko reissu matkoineen alle 2 tuntia, ei mitenkään voi enää vedota siihen, ettei ehdi.

Ja niin joo, pitipä mainita vielä. Kirjoitin sunnuntaina ennen töitä, ettei tee mieli suklaata, ja se kyllä piti ihan täysin paikkansa. Menin töihin, ja työkaveri toi minulle ja muutamalle muulle työkaverille kaksi Maraboun suklaalevyä, joista toisen kaveri avasi työpisteen pöydälle. Niin, ole siinä sitten. En koskenut levyihin silloin enkä aio koskea vastakaan, mutta piti ihan puoliääneen nauraa. Olisi kai pitänyt tähän ikään mennessä jo oppia, että ironialla on paha tapa purra persuksille silloin kun sitä vähiten odottaa.

Viikko 2

Järkyttävää, taas viikko sujahtanut ohi ihan huomaamatta. Tämän viikon saavutukset olivat

Maanantai: kuntopyöräily 20 min, kahvakuulatunti 45 min
Tiistai: Bodyjam 1 h
Keskiviikko: lepo
Torstai: kuntopyöräily 1 h 30 min
Perjantai: kuntopyöräily 20 min, salitreeni 1 h
Lauantai: kävelylenkki 1 h
Sunnuntai: lepo

Painossa ei mainittavaa muutosta, pari päivää sitten vaa'an lukema oli 72,8 kg ja tänään 72,9 kg. Olen hypännyt puntarilla joka aamu niin pitkään kuin muistan, mutta nyt päätin lakata pingottamasta ja siirtyä kerta viikkoon -tahtiin. Voisi auttaa muutaman sadan gramman heilahteluista stressaamiseen, josta tuskin on hommassa ainakaan hyötyä.

Jännää on se, että olen elänyt ilman suklaata (jos jäätelöä ei lasketa) pari viikkoa, eikä tee edes mieli. Eilen tosin painin ihan karmean jätskihimon kanssa ja otin jopa muutaman euron lenkille mukaan, mutta kävelin kuitenkin kaupasta ohi. Ovelaa, mitä totaalivitutus ja kyllästyminen voivatkaan tehdä tahdonvoimalle. Mutta koska personal trainer käski nauttia ruuasta, tänään on selvästi jäätelöpäivä. Ihan luvan kanssa.

Puolirampa täällä hei

Sitä voisi herkempi ihminen katkeroitua sääjumalten kettuilusta. Olin kesäkuun alusta alkaen lomalla kolme viikkoa, ja niistä kolmesta pyöreästi kaksi satoi vettä ja/tai oli kylmää ja harmaata. Helteet palasivat sinä samana Herran päivänä, kun minä menin takaisin töihin. Helteitä riitti sen viisi päivää jotka olin töissä, kuudentena (ja ensimmäisenä vapaapäivänä) oli kyllä kuuma, mutta pilvistä ja kaikinpuolin hiostavaa. Kaksi seuraavaa päivää mittari näytti +12 astetta, arvaatteko olinko silloin vapaalla? Tänään aloitin seitsemän päivän työputken, lämpömittarissa +24. Joo. Tähän se kuuluisa sanonta nallekarkeista.

Sitä voisi herkempi ihminen myös luulla, että kahvakuulan keksijä vihaa ihmisiä ja haluaa nähdä kärsimystä. Kävin elämäni ensimmäisellä kuulatunnilla joskus helmikuussa, ja toissapäivänä rohkaistuin samaan rääkkiin uudelleen. Voisi jopa sanoa touhun olevan tehokasta; tänään leimasimen käyttö sattui vatsalihaksiin. Siitä huolimatta aion mennä toistekin.

...johtuen ehkä siitäkin, että kahvakuulareeni on täten osa uutta liikuntaohjelmaani. Sain ohjeet kuulapatteriin, jonka voin toteuttaa joko kuntokeskuksen vapaana pyörivillä kuulilla tai ostettuani oman, siinä tapauksessa siis etten pääse/ehdi/saa raahattua hanuriani ohjatulle tunnille. Ihan jees sinänsä, vaihtelu virkistää ja niin edelleen. Kuulatreenin lisäksi uuteen ohjelmaan kuuluu toinen lihaskunto-osuus joka toteutuu kiertoharjoitteluna salin puolella, yksi vauhdikas aerobinen (käytännössä bodyjam tahi zumba), yksi peruskuntoa kehittävä piiitkä aerobinen ja mahdollisuuksien mukaan omavalintainen treeni. Onhan sitä siinäkin.

Kehoanalyysin tulokset eivät päässeet yllättämään, rasvaa ja painoa on liikaa. Lohdullista oli kuitenkin kuulla, ettei niitä ole niin kamalan paljon liikaa, etteikö niistä ylimääräisistä olisi jopa suhteellisen pian mahdollista hankkiutua eroon. Mukavaa oli myös kuulla se, että nyt kun kutakuinkin poistin suklaan ruokavaliostani (ainakin tilapäisesti ja suurimmaksi osaksi), en syö ihan täysin perseelleen. Ateriarytmitys on kohdillaan ja hh-p-r-suhteetkin aikalailla kuosissa, mutta proteiinin saantiin voisin kiinnittää vielä enemmän huomiota. Ehkä parasta oli kuitenkin kuulla se, että karkkipäivänkin saan pitää; jos kuusi päivää viikossa syön suht säännöllisesti ja säntillisesti, maailma ei kaadu seitsemäntenä päivänä syötyyn suklaalevyyn.

Melkoisen kyllä se tästä -fiilis siis kaikin puolin. Olen kohta niin hottis, etten mahdu kulkemaan kerrostalon kokoisen egoni kanssa ovista. Odottavin mielin.

Se heiluu sittenkin

Perse nimittäin. Mainio fiilis, kun on puoli vuotta ihmetellyt tanssituntiohjaajia katsellessaan että miten hitossa se tuon tekee, ja vahingossa kesken tunnin keksii jipon. Luonnollisestikaan oma hanuri ei tärise ihan yhtä hallitusti ja hillitysti, mutta tästä se lähtee. Oli muutenkin kaikin puolin mukava zumba-tunti, joskin olisin pärjännyt hitusen viileämmässäkin - 28-asteinen sali teki kaikesta huomattavasti mielenkiintoisempaa.

Tällä viikolla en arvattavasti päässyt samoihin tuntilukemiin kuin viime viikolla, mutta siitä huolimatta alla Heiaheian tämän viikon saldo:

Maanantai: kävelylenkki 1 h 40 min
Tiistai: kuntopyöräily 40 min, salitreeni 1 h
Keskiviikko: lepo
Torstai: kävelylenkki 45 min
Perjantai: kuntopyöräily 1 h
Lauantai: lepo
Sunnuntai: zumba 1 h

Aktiivisuutta yhteensä: vähän reilu 6 h

Perjantain kuntopyöräilyn lisäksi kotijumppasin 5 kg käsipainoilla ja tein muutaman sarjan hauiksia, ojentajia, olkapäitä ja kylkiä. Käsivarret ovat salilla tottuneet pahempaankin, mutta kylkisarjat pitkästä aikaa tehtynä aiheuttivat pesäpallomailalla molempiin kylkiin -efektin joka tuntuu edelleen. Huominen kahvakuulatunti on elämäni toinen ja ensimmäinen moneen kuukauteen, lopputulos lienee sama kuin viimeksi, jolloin olin seuraavana päivänä kipeämpi kuin koskaan ikinä milloinkaan.

Huomenna saan käsiini uusitun liikuntaohjelman ja joudun kohtaamaan pelkoni kehoanalyysin muodossa. Huominen on lisäksi virallinen punnituspäivä, mutta koska tänä iltana grillataan, voin ohimennen mainita painon olleen tänä aamuna tasan 73 kiloa. Pudotusta ensimmäisen viikon aikana 0,6 kg, joten tästä on hyvä jatkaa.

Suurin inspiraatio

Revin ehkä hieman mielikuvituksettomastikin inspiraation ja draivin tähän projektiin ohjelmasta nimeltä Suurin pudottaja. Kyseinen reality on pyörinyt töllössä jo useamman vuoden, joten jokainen tiennee mistä puhun. Olen katsonut sekä suomalaisista että jenkkiversioista lähes jokaisen, ja jään joka kierroksella koukkuun. Eläydyn kisaajien elämiseen ja olemiseen, valkkaan lempparini ja kannustan häntä nyrkki suussa sohvanreunalla roikkuen. Tunnen pyhää vihaa niitä kusipäisiä pelaajia kohtaan, vaikken ole koskaan heitä tavannut. Ennen kaikkea iloitsen vilpittömästi niistä huikeista muodonmuutoksista joita ne kivat kilpailijat kokevat, ihailen ja kadehdin.

Inspiraatio isolla iillä. Kuva täältä.

Olen myös salaa rakastunut Jillian Michaelsiin, joka on mielestäni kiistatta maailman ihanin nainen. Tyyppi on toki salilla ihan karmea natsi enkä todennäköisesti kestäisi tuntiakaan hänen karjuntansa kohteena, mutta toisaalta masokistipuoleni harmittelee sitä, ettei pääse koskaan kokeilemaan. Parasta minusta siinä naisessa on (kuolattavan upeiden käsivarsien lisäksi) se, että hetki sitten juoksumaton vieressä rääkynyt helvetin esikartanon vartija muuntuu nanosekunnissa empaattiseksi pehmoksi, kun jollain holhokillaan on oikeasti paha olla. Niin kovis, mutta kuitenkin niin pehmis. Ah.

Joka tapauksessa, sarjassa nähdyt muodon- ja elämäntapamuutokset toimivat mainiona potkuna persuksille (eikä vähiten siksi, että sarjaa katsoessa tekee mieluummin mieli polkea kuntopyörää kuin syödä). Jos niistä reilusti yli satakiloisista ihmisistä kuoriutuu kuusikymmenkiloisia treenikoneita, kyllä minäkin yhden perhanan kymppikilon karistan.

Tekosyiltä siivet

Hiphei. Töihinpaluu on suoritettu niiltä osin onnistuneesti, että näin parin päivän jälkeen tuntuu kuin ei olisi lomalla ollutkaan. Ainut asia, joka viittaa useamman viikon poissaoloon ja tottumattomuuteen, on tähän mennessä jokailtainen infernaalinen särky ja kolotus koivissa. Työ on siis seisomahommaa, joten kolmen viikon persus homeessa makoilun jälkeen kintut kiljuvat hoosiannaa. Vaan eiköpähän se siitä.

Jänniä muuten nuo tekosyyt. Mielestäni välivuoropäivät ovat tähän mennessä olleet sellaisia, joina ei vaan ehdi tai jaksa urheilla. Tänään oli töitä 11-17, ja olin eilisiltaan asti sitä mieltä, että väkisinhän siitä tulee lepopäivä. Kuitenkin löysin itseni laittamasta herätyskellon soimaan puoli kahdeksalta, nousin kun kyseinen helvetinkone alkoi pitää meteliä, imaisin omenan kitusiini ja kipaisin kävelylenkille. Valitsin taivallettavakseni kolmen vartin reitin, ja takaisin kotipihaan päästyäni mietin, että nytkö se on jo mentävä sisälle. Eivät siis täysin paskaa puhu ne, jotka vannovat aamulenkkien nimeen.

Koska tykkään askeltaa musiikin tahdissa muutenkin kuin tanssillisilla tunneilla, korvaluureista huutaa lähestulkoon aina jotain. Alla tämän hetken ehdottomat lempparit:

Yhteenveto, viikko 0

Kas niin. Huomenna taivaat aukeavat, valaistun ja koen nirvanan. Tai sitten en, mutta joka tapauksessa pitäisi aloittaa ihan oikeasti. Tässä henkisen valmistautumisen viikon asettamat pohjat HeiaHeiasta luntattuna:

Maanantai: hiki päässä siivoamista 1 h 30 min
Tiistai:  kävelylenkki isännän kanssa 50 min, Bodyjam-tunti 1 h
Keskiviikko: kävelylenkki 1 h 40 min, kuntopyöräily 45 min
Torstai: lepo
Perjantai: kävelylenkki äipän kanssa 1 h 10 min
Lauantai: lepo
Sunnuntai: kävelylenkki 40 min, kuntopyöräily 40 min, kuntosali 45 min

Aktiivisuutta yhteensä: 9 h

Eihän siinä, mukavat lukemat. Tuohon olisi ihan kivatsua pyrkiä, joten mikä vahinko, että tiistaina olisi raahustettava takaisin työelämään. Voisin ihan mielelläni pitää vielä muutaman viikon tauon töistä ja keskittyä muihin aktiviteetteihin. Vaan ei auta, mutta jos olen tähänkin asti kyennyt liikkumaan 3-4 kertaa viikossa töistä huolimatta, niin miksipä se mihinkään muuttuisi nytkään.

Ruokapäiväkirjojen postaamista harkitsen vielä. Kiinnostaako ketään lukea, mitä joku toinen syö? Itse luen esimerkiksi Sport-lehdestä julkkisten evästämisistä, mutta josko kuitenkin yrittäisin ensin keksiä jotain muuta kirjoitettavaa. Nykyistä "ruokavaliota" nyt olisi turha tänne laittaa muutenkaan, kun ei siitä kenellekään ainakaan apua olisi. Odotellaan ensin mitä personal trainer ohjeistaa, ja katsotaan sitten uudestaan.

Ettehän pudonneet juhannuksena kaivoon? Olisi sangen ikävää ollut se, sillä omalla tavallaan tuo hitaasti mutta varmasti ylöspäin kipuava laskuri lämmittää mieltä.

Konstit on monet

Woohoo, taas askel eteenpäin jollain konkreettisella. Käväisin moikkaamassa kuntokeskuksen personal traineria, ja pelkkä saliohjelman päivitys vaihtuikin kolmen kerran tapaamispakettiin, jossa minulle suunnitellaan uusi liikuntaohjelma ja lisäksi saan ohjeita syöminkeihin. Ensimmäisellä tapaamisella puolentoista viikon päästä saan käsiini uuden "lukujärjestyksen", ja samalla kertaa pääsen/joudun kehoanalyysiin. Toisaalta hirvittää, mutta sikäli olen utelias, että kävin helmikuussa kehonkoostumusmittauksessa, ja haluan nähdä mahdolliset muutokset. Toisella tapaamisella tuosta seuraavana päivänä jutellaan ravitsemuksesta, ja kolmas kerta jätetään syksymmälle, jolloin katsotaan onko uusittu ohjelma tuonut toivottuja muutoksia.

Toisaalta tuntuu tyhmältä maksaa mansikoita ja mannaryynejä (no ei ihan, onneksi on meneillään kesätarjous), mutta olen silti enemmän innoissani. Koko projekti tuntuu paljon todellisemmalta, kun tiedän jonkun auttavan minut alkuun. Joskus ajattelin osaavani kyllä itsekin syödä, mutta ikävä kyllä todisteet puhuvat hiukan sitä vastaan.

Sain kotiläksyksi kirjoittaa ruokapäiväkirjaa kahdelta päivältä; toinen päivä saisi olla mahdollisimman perusarkipäivä, ja toinen ns. vapaapäivä. Päätin kirjata jo tämän päivän sapuskat ylös, joskaan en edelleenkään omista sitä talousvaakaa. Vaan mikäpä kekseliästä hidastaisi - seisoin ensin henkilövaa'alla täysi ruokalautanen kädessä ja heti perään samanlainen tyhjä lautanen kädessä, ja päättelin ruokamäärän erotuksesta. Ehkei tämä ihan tiedettä ole, mutta ei anneta sen häiritä.

Mukavaista juhannusta, pysykääpä pinnalla.

Hyvistä töistä palkitaan aina

Tämän päivän lenkki meni niin sanotusti putkeen. Keli näytti epävakaalta jo kotona, mutta nappasin sontikan kainaloon ja painuin ulos siitä huolimatta; päätin, että olen skipannut tarpeeksi monta lenkkiä koska saattaa ehkä sataa. Kävelin työpaikalle hakemaan uusimpia vuorolistoja, kun parisataa metriä ennen määränpäätä huomasin paikalliset puistokemistit istumassa vakkaripenkillään.

Ehdin suorittaa "jaahas, pääseeköhän noista kunnialla ohi" -ajatuksen puoleenväliin asti kun huomasin, että jonkin matkan päässä yksi seurueen rouvista nousi horjuen ojanpohjalta, ja karjui penkillä olijoille että tulkaa nyt saatana auttamaan. Herrasmiehet eivät korvaansa lotkauttaneet, joten paikalle ehdittyäni kysyin naiselta, mikä hänellä on hätänä. Selvisi, että penkka oli pettänyt miehensä alta ja ukko syöksynyt pää edellä pusikkoon, jossa makasi alaspäin viettävällä penkalla mahallaan pää alaspäin. Sillä aikaa kun nainen kävi hakemassa yhden kavereistaan tilannetta ihmettelemään, kaivelin kännykän taskustani ja soitin hätänumeroon. Pusikossa makaaja näkyi hengittävän ja sai liikutettua raajojaan mutta valitteli niskakipuja, joten emme uskaltaneet liikuttaa häntä. 

Virkavallan paikalle saapuminen kesti noin varttitunnin, ja voin kertoa, ettei aika ole ikinä tuntunut menevän hitaammin. Penkalla lojui kolmen perskännisen ryhmä, joista yhdelle vakuuttelin ettei kuolema varmasti korjaa, toiselle ettei miehensä varmasti kuole, ja kolmannelle että kyllä, aivan varmasti soitin hätänumeroon ja aivan varmasti lupasivat tulevansa. Kaiken lisäksi alkoi sataa aivan infernaalisella voimalla samalla, kun tuuli puhalsi joka suunnasta - en voinut olla hymähtämättä itsekseni, että näin sitä hyvistä töistä palkitaan. Sade loppui luonnollisesti heti sen jälkeen, kun poliisipartio ehti paikalle.

Jeparit laskivat minut kiitellen menemään, ja takaisin päin kävellessä törmäsin vielä siihen pariskunnan kaveriin, joka oli istunut ojanpohjalla seuranamme. Sai kerrottua että ambulanssi oli tullut pian poliisien jälkeen, kaveri saatu kyytiin ja kaikki hyvin.

Kotimatkalla sain niskaani vielä pari sadekuuroa, ja puolivälissä huomasin kaksi valkoisiin kauluspaitoihin ja mustiin suoriin housuihin sonnustautunutta nuorta miestä pyöräilykypärät vyölenkeistä roikkuen. "Päivää, edustamme Kristusta". Of...course you do. Otin vastaan jonkin paperilappusen, ilmoitin oman uskoni olevan kyllin vahva ja toivotin mukavaa päivänjatkoa.

Päivän saldona joka tapauksessa arviolta vajaat kymmenen käveltyä kilometriä, myöhemmin kuntopyörällä poljetut 45 minuuttia ja hyvä mieli lähimmäisen auttamisesta. Vahvasti plussan puolella siis.

Jamma jamma

Hassua huomata itsessään lapsekasta innostusta tähän blogiin liittyen. Hassua siksi, ettei tämä ole ensimmäinen pitämäni blogi, erinäisiä viritelmiä on pyörinyt jaloissa jo kuutisen vuotta. Kaikki ovat kuitenkin syystä tai toisesta tulleet tiensä päähän, suurimmaksi osaksi lähinnä sen takia, ettei mitään sanottavaa ole ollut. Olen kirjoitellut harvakseltaan pariakin "tänään söin ruokaa" -tyylistä blogia, joihin olen aivo-oksentanut kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Loppujen lopuksi kenties huonoin mahdollinen konsepti minulle - oma elämä alkaa äkkiä vaikuttaa tylsältä kun huomaa, että päivitettävää riittää kerran kahdessa viikossa. Liikunta- ja painonhallintajaarituksia olen harkinnut jo pariinkin otteeseen, sillä en oikeastaan harrasta kuntoilun lisäksi mitään erityisempää, ja se on aihepiirinä ainut johon suhtaudun edes intohimoa muistuttavalla fiiliksellä. Näköjään siis tarvitsin vain paikan jossa vouhottaa rauhassa.

Varsinainen Koitos ja Uusi Terveellisempi Elämä alkaa virallisesti ensi viikolla. Voitte valita sopivan tekosyyn seuraavista: vuosi on silloin puolessa välissä / kaikki alkaa aina maanantaina / kesäloma loppuu silloin ja lomalla pitää saada herkutella. Käytännössä ajattelin jatkaa vuodenvaihteessa tekemääni lupausta kolmesta tai neljästä liikuntakerrasta viikossa, ja tällä kertaa mukaan pitäisi mitä ilmeisimminkin ympätä myös ruokavalio. Liikunnan ilo on löytynyt jo aikoja sitten, mutta pään alaosassa sijaitsevasta aukosta menee edelleen sisään paljon sellaista, mitä ei tarvitsisi. Käyn torstaina päivittämässä saliohjelman kuntokeskuksen personal trainerilla, ja voisin samalla kysyä tehokkaita vinkkejä tekosyiden tuhoamiseen (mutkun putkun se kalorien laskeminen on niin hankalaa ja suklaa niin hyvää ja pitääkö minun ihan oikeasti hankkia joku talousvaaka?) Tiedän kyllä periaatteessa itsekin miten pitäisi syödä, mutta kun äh. Vietin kuitenkin ennen lomaa neljä viikkoa ilman muita herkkuja kuin jäätelö ja läkerolit, joten ehkä toivoa on.

Tänään pyörähdin Bodyjam-tunnilla, mikä on kutakuinkin parasta ikinä. Tykkään tanssia, tykkään koreografisista tunneista ja eritoten tykkään tästä ohjaajasta. Olen myös sinut sen kanssa, että tunneille lähtevät myös ne, joille rytmitajun lahjaa ei ole suotu ja jotka ovat aina puoli tahtia joko edellä tai jäljessä. Antaa kaikkien kukkien kukkia, ei siinä mitään. Tanssillistenkaan tuntien iloa ei pitäisi ottaa keneltäkään pois sen takia, että menee aina eri suuntaan kuin muut. Sen sijaan hiukan ahdistaa olla itse se, joka valitsee tietämättömyyttään paikkansa kyseisen henkilön vierestä, ja lopputunnista pelkää saavansa kirjaimellisesti maistaa vieruskaverin tanssitossua. Tämäkin vielä menettelee, mutta kun tähän keittoon sekoitetaan vielä huono hygienia, huumorintaju on kieltämättä koetuksella. Onneksi edes tunnin kestänyt pistävä hienhaju nenässä ei pilannut iloa, mutta silti - deodorantti, anyone?

Kaikki alkaa vitutuksesta

No okei, ei nyt ihan kaikki. Mutta painonpudotukselle tai terveemmille elämäntavoille se on hyvä potku persuksille. Minulle ei riittänyt se, että oman valvovan silmäni alla vaa'an lukema kasvoi kasvamistaan (en nimittäin voi sanoa näiden kilojen tulleen yllätyksenä). Ei riittänyt myöskään se, että eräänä vähemmän kauniina päivänä lempifarkkuni eivät enää mahtuneet jalkaan. Tuonkin jälkeen piti kuluttaa vielä vuosi-puolitoista suklaata syöden, kunnes jokin aika sitten näin itsestäni valokuvan, ja jouduin hiljaa mielessäni kysymään, että kuka tuo tankki on. Se riitti.

No okei. Minä en ole suoranaisesti lihava. Eroan monista muista laihdutusbloggareista siinä, että minulla ei ole kymmeniä kiloja ylipainoa. Reilut kymmenen kenties. Olen siitä huolimatta päättänyt, että vuoden loppuun mennessä niistä lähtee 8-13 kg pois. Miksi? Siksi, etten viihdy omassa vartalossani, mikä taas on elämää yleensä ajatellen melko perseestä. On vain yksi elämä ja yksi kroppa, joten kuvitelmieni mukaan olisi huomattavasti helpompaa, jos viihtyisi itse itsessään.

Kilojen pudottamisen lisäksi tekemistä lienee asenteen kanssa, en nimittäin muista montakaan kertaa, jolloin olisin ollut kroppaani täysin tyytyväinen. Olin kaksikymppisenä 167 cm x 54 kg -kokoinen palkki, ja minusta löytyy valokuva jossa peittelen mahaani. Tuolta ajalta on muutama muukin kuva, ja nyt katsottuna näytän lähinnä vaateripustimelta. Niihin mittoihin ei siis ole ikävä, enkä muutenkaan halua olla ns. laiha läski. Sopivasti treenattu naisvartalo on minusta kaunis, joten siitä haaveillaan ja siihen pyritään. Pehmeyttä unohtamatta.

Pääsyy tähän projektiin on siis siinä, että voin ainakin joillain tavoin huonosti. Mutta naisellinen hömppä kun olen, on siihen toinenkin, ei-niin-painava, mutta syy kuitenkin. Haluan näyttää mahdollisessa hääkuvassani niin hyvältä kuin mahdollista. Ja ennen kuin minut tuntevat soittavat valkotakeille tai isäntä muuttaa hurjistuneen kauhistuneena Siperiaan, selvennetään vähän. En ole kihloissa enkä menossa naimisiin, eikä minua ole kosittu. Tämä ei ole niskaanhengittävän painostava vihjaus isännälle, sillä olen nykyiselläänkin onnellinen. Olen kuitenkin siitä perinteinen nainen, että toivon ja uskon meneväni jossain elämänvaiheessa naimisiin. Ja koska en halua kauhistua hääkuvaani tai alkaa karmealle kuihdutuslaarille silloin kun papin aamen on ajankohtainen, aloitan kropparemonttini jo nyt. (Eli hengitä kulta, hengitä, ei hätää.)

Kas näin. Minä olen siis Allie, itseeni kyllästynyt ja hiukan ahdistunutkin, mutta valmis tekemään töitä tilanteen muuttamiseksi. En ole vielä totaalisen himourheilija, mutta siemen itää suklaanmussuttajan sisällä. Kaikki mahdolliset kohtalotoverit tai muuten vaan samanhenkiset ovat kovasti tervetulleita kelkkaan mukaan, kuihtuminen lienee sekin mukavampaa porukalla kuin yksin.