Suoritin päivän urheilullisen osion vähän eri tavoin kuin olin suunnitellut. Ensimmäinen osa koostui labraan menemisestä. En ole koskaan pitänyt itseäni neulakammoisena tai edes -inhoisena, mutta yhä edelleen siintää mielessä se parin vuoden takainen kerta, kun labrareissun tuloksena oli neljä reikää joista yksi avoneulalla, ja joita kävi tökkimässä kaksi eri hoitajaa. Silloin iski huono olo jopa meikäläiselle, ja jouduin hengittelemään puolimakaavassa asennossa ennen kuin uskalsin nousta ylös. Kaikki tuon kerran jälkeiset labrakokeet ovat sujuneet kuin suoraan oppikirjasta, mutta siitä huolimatta syke nousee. Kai se puolipaniikkikin urheilusta käy.
Toinen osa sisälsi treenivaatteiden ostoa; toppatakki päällä tavaralossa sompailu ja tilin saldon hupeneminen toi hien pintaan. Lasketaanhan sekin, lasketaanhan?
Jos ihan vakavasti halutaan puhua, niin ottaahan tämä arpominen taas himppasen verran ohimoon. Epämääräiset oireet eivät ole oikeastaan helpottaneet sitten viime viikon, joten en ole uskaltanut treenata. Torstaina aion kaikesta huolimatta käydä kokeilemassa miltä bodyjam tuntuu, ellen sitä ennen kehitä oireistani jotain yksiselitteistä ja selkeää.
Ensi maanantaille varasin lekuriajan, jotta pääsen kuulemaan tämänaamuisen verikokeen tulokset (mittautin siis kilpirauhasarvoni kontrollimielessä). Samalla voisi tuoda ilmi myös tämän ihmeellisen eestaas soutamisen, ja kysyä uskaltaako urheilla mikäli homma ei ainakaan pahene. Alan nimittäin epäillä tämän olevan ainakin osittain stressiperäistä, jolloin asiat helpottuvat vasta kun saan vaihdettua työpaikkaa. How nice is that.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti