Olen nyt kahdesti käynyt tutustumassa Sh'bamiin, LesMillsin uusimpaan tanssilliseen tulokkaaseen, ja yhtä monta kertaa aikonut blogata aiheesta. Ongelmaksi on noussut molemmilla kerroilla se, etten oikein tiedä mitä siitä sanoisin. En myöskään löytänyt mieleistäni Youtube-pätkää asiaa havainnoimaan - videopätkiä kyllä löytyy, muttei yhtään sellaista joka kiteyttäisi koko homman ytimen. Jos siis aihe kiinnostaa, suosittelen tutustumaan useampaan kuin yhteen videoon. Tai vielä parempaa, menemään tunnille.
Mitäpä itse tunnista voisi sitten sanoa? Tunti kestää 45 minuuttia ja koostuu (muistaakseni) kahdestatoista biisistä. Zumbasta Sh'bam eroaa lattarien vähyydellä, Bodyjamista puolestaan helppoudella. Biisit ovat kutakuinkin pelkkiä listahittejä, koreografioita ei erityisemmin rakenneta vaan joka biisissä on omat liikkeensä. Liikkeitä on suhteellisen vähän ja ne ovat helppoja, joten siinä suhteessa tunti muistuttaa jollain tavalla aerobiciä (tai ainakin sellaiseksi itse aerobicin miellän). Rakastan koreografisia tanssitunteja joten en ikinä koskaan milloinkaan luopuisi Bodyjamista ja vetäisi pelkkää shäbämmiä, mutta tunti on passeli juuri sellaisille päiville, kun haluaa hien pintaan muttei jaksa ajatella mihin suuntaan jalkojen pitäisi viedä.
Todettakoon siis että Sh'bam on ihankivaa. En hurmaantunut, mutta menin siitä huolimatta toisenkin kerran. It was beige.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti