Tylsyydellä...

... on seurauksensa, klik. Sairastaminen ei sovi minulle, mutta jospa tästä seuraisi silti jotain kivaa.

Duggosest nenäst kärsii saan

Ei lisättävää. Loppuviikko tuskin näyttää tämän kummemmalta, joten palataan asiaan terveemmillä hengitysteillä. Että ätsiih vaan.

Miniaskelin muskelimaisaksi

Viikko sujui lomailusta ja risteilystä huolimatta kohtuullisen hyvin, vaikka treenit painottuivatkin loppuviikolle. Tiistain kolmetuntinen kävely kuulostaa paremmalta kuin on; emme sentään lähteneet Tukholmaan lenkille, vaan kävelimme katuja ja kauppoja ympäriinsä. Mutta kävelimme kuitenkin.

Tämän päivän salitreeninä toimi tuttu jalat-keskivartalo-ojentajat-hauikset -ohjelma, mutta tein sen lyhyemmillä palautuksilla ja treeniaika lyheni ehkä varttitunnilla. Vaikka tämä koko elämäntapamuutos tuntuu ajoittain niin tervanjuonnilta kuin vain voi, onneksi mukaan mahtuu myös fiiliksiä onnistumisesta; kroppani näkyy jaksavan nostaa sellaisiakin painoja, jotka aikoja sitten tuntuivat lähinnä utopialta. Voisinkin vaihtaa pakonomaisen vaakaan tuijottamisen siihen, että keskittyisin tekemään itsestäni vahvan niin henkisesti kuin fyysisesti.

Vihreämpiä ruohoja?

Piru vie kun tekisi mieli aloittaa uusi blogi ns. puhtaalta pöydältä. Toimin blogieni suhteen täysin päinvastaisesti kuin parisuhteissani - alan muutaman kuukauden jälkeen katsella aidan toiselle puolen. Olisi jo nimikin valmiina ja kaikki. Pitäisi vielä päättää laajentaisinko aihepiiriä jumppavouhotuksesta, ja bloggaisinko omalla nimelläni vai edelleen aliaksella.

Tai aloittaisinko ylipäänsä ollenkaan uutta, vai yrittäisinkö pitää mielenkiintoa yllä nykyisellä. Äh.

Ikävä

Ei sitä vanha jaksa reissaamista enää entiseen malliin. Aiemmin seuraavan päivän pilasi edellisenä iltana nautitut alkoholiannokset, hetken päästä riitti pelkkä valvominen. Nyt eletään sitä vaihetta, kun kohtuullisen pituiset yöunetkaan eivät enää riitä - en saanut nukkua omassa sängyssä, joten tämän päivän olen ollut kokonaisvaltaisesti jumissa.

Muuten risteily sujui varsin mukavasti, joskin reissulla tuntui olleen kaksi vallitsevaa teemaa; me ja eläkeläiset ja bongaa karmein nahkaliivi. Kuka on valheellisesti väittänyt keski-iän ylittäneille miehille, että nahkaliivi printtipaidan (tai oikeastaan minkään) päällä olisi jotenkin ok? Kas kun ei hihassa lukenut Valtra. (Minulla on Valtran sukat. Se ei ollut se pointti.)

Noniin, se muotibloggariudesta. Tein Tax freessä näennäisesti fiksuja valintoja (valitsin Dumle-lakuja perinteisten Dumle-karkkien sijaan, ostin kolmen Fazerin suklaalevyn sijasta kaksi Marabouta jne), mutta ei noita tuomisia voi parhaalla tahdollakaan terveellisiksi kutsua. Lisäksi vetäisin pienet itkukriisit kropastani kesken iltaan valmistautumisen, mutta onneksi minulla on ymmärtäväinen mies.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli liikaa, mutta yhtä asiaa huomasin ikävöineeni. Ette voi uskoa, miten hyvältä maitoon tehty kaurapuuro maistui kotiinpaluun jälkeen.

Sing with us

Kuluneen viikon liikuntasaldo ei varsinaisesti huimaa päätä, mutta kun kerran näitä screenshotteja aloin postailla niin jatketaan samaa rataa. Joku voi miettiä että mitä tuo siivous tuolla tekee, ja kieltämättä hymyilytti itseänikin kun seen HeiaHeiasta löysin, mutta oli se kuitenkin aktiivista ja jopa ajoittain hengästyttävää. Tämän päivän 10 minuutin kävelyreissua lähi-Siwaan palauttamaan eilisillan tuloksia en sentään kehdannut merkata ylös.

Eilen tosiaan keskityin miehen ja muutaman kaverin ohella pitämään kivaa. Itse en tarvinnut siihen kuin kaksi lonkeroa, mutta näin lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta pelkkä valvominenkin riittää tuhoamaan seuraavalle päivälle tehdyt hienot suunnitelmat. Kieltäydyn silti olemasta pahoillani, hauskaa oli ja Singstarin avustuksella tuli pahoinpideltyä yksi jos toinenkin hitti.

Alkava viikko on tosiaan lomaa sisältäen risteilyn, konsertin ja mahdollisen reissun kotimaisemiin perheen luo, joten aktiivisuustasoni tuskin ainakaan lisääntyy tästä viikosta. Sen jälkeen olisikin aloitettava henkilökohtainen mission impossibleni: älä kajoa tax free -tuliaisiin kuin karkkipäivänä. Scary as hell, I'll say.

40,1

Taisin tänään saada sen pitkään kuuluttamani motivaattorin tähän koko venkoiluun. Työpaikkani aulassa kävi Herbalife-edustajia kertomassa tuotteistaan ja samalla mittasivat asiakkaiden rasvaprosentteja ilmaiseksi. Jotkut saattavat muistaakin, että kävin itsekin loppukesästä/alkusyksystä kehonkoostumusmittauksessa, ja niiden pohjalta tiesin että alamäkeä on menty - kyse oli enää vain siitä, kuinka lujaa. Ajattelin, että jos tuollaisen mittauksen tulokset hierottaisiin naamaani, kenties se antaisi kaipaamani sysäyksen.

Ja myönnettävähän se on, että ainakin ainekset olisivat nyt kasassa. Minun, neljä vuotta sitten 59 kiloa painaneen tytönheitukan rasvaprosentti on tällä hetkellä 40,1. Neljä-perkeleen-kymmentä! Yritän epätoivoisesti vähentää kiroilua, mutta ei tätä voi millään muulla ilmauksella kuvata kuin että ei nyt saatana. Itsepetos se on näköjään niin suuntaan kuin toiseen kaunis laji - hoikkana näin itseni puolet suurempana kuin olin, ja nyt olen ajatellut että ei kai se tilanne ihan niin paha ole. No on se.

Ensi viikko on talvilomaa töistä ja ohjelmassa on mm. risteily, mutta josko muistaisin tämänpäiväisen kyrpiintymisen vielä reilun viikon päästäkin, kun on ihan aikuisten oikeasti alettava tehdä jotain. Lomallahan ei tietenkään voi katsoa mitä syö, koska Ruotsista ei saa salaattia ja laivalla on elettävä tax free -ostoksilla.

Jaksaa jaksaa

Turpa huurussa

Tällä viikolla vallinnut säätila ei ole juuri kannustanut liikkumiseen (lue: siirtymiseen kotoa salille), mutta sain silti aikaiseksi ihan kohtalaiset lukemat. Kovatkaan pakkaset eivät sinänsä haittaa minua, kunhan armas autoni jaksaa palvella moitteettomasti. Matka kotoa kuntokeskukseen on kuitenkin useampi kilometri, joten mukavuudenhaluni estää minua kävelemästä sinne - ainakaan silloin kun lämpömittarin lukema valuu tuskaisen alas.

Sain siis tehtyä salireissuni peltilehmän nikottelematta, mutta lyhyet ajot kostautuivat tänään töistä lähtiessä. Sain kyllä koslani viimein käyntiin ja pääsin sillä liikkeelle ja kotiinkin, mutta viime talvena ilman ongelmia pelannut rakkine ei miiiiiillään olisi viitsinyt eväänsä liikauttaa. Olin ajatellut suhteemme toimivan ilman vaivannäköä, mutta nähtävästi olin väärässä. Oh well.

Mitä tulee viikon urhisteluun, niin kutakuinkin kaikki tuntui mukavalta. Bodyjamista kirjoitinkin muutaman sanasen edelliseen postaukseen, taidan pikkuhiljaa oppia haastamaan itseni (ainakin käskystä). Energy-tunti oli taas erilainen kokemus; kovin oli koreografinen pläjäys mistä kyllä pidinkin. Ainut harmituksen aihe oli se, että tunti korvasi toisen tunnin vain tällä viikolla, joten kaikki ne heränneet "kyllä mie seuraavalla kierroksella honaan mihin suuntaan piti mennä" -ajatukset oli pakko jättää hautumaan ties miten pitkäksi aikaa. Kovin järisyttävä hiki ei tullut sillä energia meni täysillä vetämisen sijaan keskittymiseen, mutta mukavaa oli silti.

Mukavaa on myös se, että eilisen jalkatreenin ja askelkyykkykävelyn jälkeen koivet eivät ole niin juntturassa kuin edelliskerran jälkeen. Jumeja toki löytyy, muttei niin pahoja että portaissa olisi tarvinnut irvistellä. Kaikkeen näköjään tottuu, joten ehkä seuraavalla kerralla voi taas kyykätä piirun verran alemmas.