Taisin tänään saada sen pitkään kuuluttamani motivaattorin tähän koko venkoiluun. Työpaikkani aulassa kävi Herbalife-edustajia kertomassa tuotteistaan ja samalla mittasivat asiakkaiden rasvaprosentteja ilmaiseksi. Jotkut saattavat muistaakin, että kävin itsekin loppukesästä/alkusyksystä kehonkoostumusmittauksessa, ja niiden pohjalta tiesin että alamäkeä on menty - kyse oli enää vain siitä, kuinka lujaa. Ajattelin, että jos tuollaisen mittauksen tulokset hierottaisiin naamaani, kenties se antaisi kaipaamani sysäyksen.
Ja myönnettävähän se on, että ainakin ainekset olisivat nyt kasassa. Minun, neljä vuotta sitten 59 kiloa painaneen tytönheitukan rasvaprosentti on tällä hetkellä 40,1. Neljä-perkeleen-kymmentä! Yritän epätoivoisesti vähentää kiroilua, mutta ei tätä voi millään muulla ilmauksella kuvata kuin että ei nyt saatana. Itsepetos se on näköjään niin suuntaan kuin toiseen kaunis laji - hoikkana näin itseni puolet suurempana kuin olin, ja nyt olen ajatellut että ei kai se tilanne ihan niin paha ole. No on se.
Ensi viikko on talvilomaa töistä ja ohjelmassa on mm. risteily, mutta josko muistaisin tämänpäiväisen kyrpiintymisen vielä reilun viikon päästäkin, kun on ihan aikuisten oikeasti alettava tehdä jotain. Lomallahan ei tietenkään voi katsoa mitä syö, koska Ruotsista ei saa salaattia ja laivalla on elettävä tax free -ostoksilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti