Jos antaisin itselleni luvan palata vanhoihin kaavoihin, nyt olisi mainio aika luovuttaa koko projektin suhteen. Olen usein jättänyt homman kesken siinä vaiheessa kun alkaa tuntua epämukavalta, ja nyt on lievästi sanottuna kyseinen vaihe päällä. En tarkoita epämukavuudella oikeastaan mitään liikuntaan liittyvää, sillä jumppatunneista ja salitreenistä on jo ehtinyt tulla arkea. Nautin suurimmaksi osaksi siitä mitä teen, joten urheiluhaluttomuudesta ei ole kyse.
Sen sijaan suomeksi sanottuna vituttaa. Olen ehdottomasti kaikki mulle heti nyt -tyyppiä, ja kun asiat eivät tapahdu haluamallani tavalla ja haluamassani aikataulussa, tunnen itseni huonoksi, heikoksi ja epäonnistuneeksi. Ottaa ihan urakalla aivoon se, että vaikka liikun suunnilleen viisisataa prosenttia enemmän kuin jokin aika sitten, vaa'alla se ei näy. Jotkut sanoivat joskus, että liikunnalla on äärimmäisen vaikea laihduttaa, ja näköjään oikeassa olivat, perkeleet.
En edes oikeastaan tiedä, miksi olen tehnyt tästä asiasta itselleni niin suuren mörön. Eilen itkeä tihrustin isännän kainalossa silkkaa turhautuneisuuttani, mutta onneksi tuo yksi on niin tavattoman ihana, että rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen.
Vielä kun oppisin itse hyväksymään itseni. Aloitinkin itseasiassa opiskelun jo tänään. Seisoin eteisessä tuijottaen peilikuvaani, ja mumisin puoliääneen jotakin seuraavanlaista: Katso nyt. Sulla on vyötärö, lantio ja rinnat. Joo, maha voisi olla timmimpi ja pienempi, mutta olet yhä edelleen sopusuhtaisen näköinen. Näytät naiselta. Ja joojoo, löytyy muhkuroita, laaksoja ja kukkuloita, mutta noilla käsivarsilla teit viimeksi hauiskääntöjä 7 kilon käsipainoilla. Irvistellen ja vain viimeisen sarjan, mutta teit kuitenkin. Muistatko, kun teit niitä nelosilla?
Itselleen juttelu on yllättävän rauhoittavaa. Pakko ottaa niinsanotusti järeät aseet käyttöön, sillä muuten leviää kuuppa. Totesin jo eilen isännälle, että ehkä pyrin siihen painotavoitteeseeni vaikka ensi kesäksi. Toive on edelleen vuoden loppu, mutta ehkä voisin rauhoittumisella huijata sekä mieltäni että kroppaani, ja tulokset alkaisivat näkyä myös ulospäin.
En nimittäin kaipaa takavasemmalta iskeneen syysväsymyksen lisäksi ainakaan lisää stressiä. Nyt kun eletään sitä vuodenaikaa, kun haluaisin mennä peiton alle piiloon ja herätä keväällä.
Hang in there! kärsivällisyys on vaikea hyve.Ja itsensä hyvvksyminen vieläkin vaikeampi. Tuollaiset harrastamasi harjoittelut tuntuu varmaan suurimmalle osalle suomalaisista vähän oudoilta (ainakin itselleni), mutta uskon, että ne OIKEASTI ovat hyödyllisiä. Sitkeyttä niiden harrastamiseen!
VastaaPoistaJa tosiaan, silloin kun on vaikeata, kannatta pitää taukoa laihdutuksesta ja keskittyä tulosten ylläpitoon ja hyvään oloon. Hyvää syksyn jatkoa sinulle.
Mä NIIN tiedän miltä susta tuntuu. Mullakin treeni kuuluu arkeen pysyvästi, mutta syömiset heitän läskiksi heti, ku tulee huono hetki. Sillon ei tunnu auttavan mitkään hienot ajatukset...
VastaaPoistaKannattaa tosiaan viljellä positiivisiä ajatuksia niin paljon kun mahdollista ja yrittää keksiä piristystä pimeään syksyyn :)
Aaww, tulipa ihan hyvän mielen läikähdys kauniista ja rohkaisevista sanoista :) Liikunnasta en ole luopumassa enää ikinä koskaan milloinkaan, sillä siitä tulevaa hyvää oloa ei saa mistään muualta. Syömisten, itsensä hyväksymisen ja pääjumien aukaisemisen kanssa onkin sitten enemmän tekemistä.
VastaaPoistaEikä tuo itsekseen/itselleen juttelu minultakaan luonnostaan tule, mutta välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, että peilikuva voisi olla paljon pahempikin, eikä peli ole vielä lähimainkaan menetetty.
Netittömänkin elämän aikana tulee luettua blogeja, ja nyt lähetän voimia! Aina ei ole kivaa, mutta jos jaksaa himmata silloin sen verran että jaksaa kuitenkin jatkaa, niin asiat selkenevät. Syksy on ykkösaika ns. kokonaisvaltaiselle leipääntymiselle mitä liikuntaan tulee, mutta sekin helpottaa jo muutaman viikon kuluttua. Tsemppejä!
VastaaPoistalaksi, hienoa että olet hengissä ;) Harvojen bloggareiden radiohiljaisuutta tulen noteeranneeksi, mutta olet ehdottomasti yksi sellainen.
VastaaPoistaKiitän tsempeistä, tulevat tarpeeseen.