Viikko 10 / Kolme sanaa

Huomenna alkaa toistamiseen uusi elämä. Viimeiset pari viikkoa ovat sujuneet syömisten osalta totaalisen ja häpeilemättömän surkeasti, joten sekä vaa'an lukema että itseinho ovat sen mukaisia. Kroppa kiittää korkeampia voimia tästä päätöksestä, sillä jokainen tietää, millainen fiilis syöpöttelyn jälkeen on. Tukkoinen. 

Jonkinlaista uskoa omaan itseen on kuitenkin taskussa nyt, kun tiedän suunnilleen minkä verran siihen proteiinin saantiin pitää panostaa. Ostin jopa sellaisen ällösöpön ja pinkin sheikkerin ja minttusuklaista proteiinijauhetta, mikä sinänsä on saavutus sillä yksi mottoni kuuluu "kaikki pirtelö on paskaa". En ole koskaan pitänyt minkäänlaisista pirtelöistä; vaikkei maku olisikaan kammottava, se koostumus saa veden kihoamaan silmiin. Vuosia sitten testasin yhden kerran Herbalife-pirtelöä, joka meinasi tulla samantien hissillä ylös. Jäi kokeilut siihen.

Onni onnettomuudessa on se, että liikunta on sentään maistunut taas - en kärsi kunnolla kävellä jumittuneiden sisäreisien takia ja kaapin liukuovien käyttö haastaa rintalihakset. Kuluneella viikolla urhistelin seuraavasti: 

Maanantai: lepo
Tiistai: lepo
Keskiviikko: kuntopyöräily 32 min, salitreeni (rinta, selkä, keskivartalo) 45 min
Torstai: afrotunti 1 h
Perjantai: kuntopyöräily 30 min, salitreeni (jalat, keskivartalo, haukkarit, ojentajat) 1 h 10 min
Lauantai: bodyjam 1 h
Sunnuntai: (lepo) suursiivous isännän kanssa 4 h 

Aktiivisuutta yhteensä: 9 h

Todellinen liikuntaan kulutettu tuntimäärä on siis viitisen tuntia, mutta koska HeiaHeiaan saa kirjattua ylös myös siivouksen, merkkaan sen sinne. Ja eihän tuo saakelin suihkukaapin pesu mitään ihmisen hommaa kevyttä olekaan.

Aijoo. Pitääkin vielä lopuksi avautua yleisestä, mutta ah-niin-rrrraivostuttavasta ilmiöstä. Tiedättehän. Olet salilla, teet kiertoharjoitteluna parissa tai kolmessa eri laitteessa, toisinsanoen kierrät ympyrää. Salilla on pari muuta ihmistä, joista molemmat ovat jossain vaiheessa katsoneet kohti, ja näin ollen taatusti huomanneet sinun käyttävän niitä tiettyjä laitteita. Onko mitään rasittavampaa kuin se, että juuri kun olet nousemassa laitteesta siirtyäksesi seuraavaan, joku porhaltaa tuhatta ja sataa salin toiselta laidalta ja iskee perseensä juuri siihen penkkiin johon aioit istua. Eheikä siinä mitään yhtä sarjaa tehdä, vaan vähintään viisisataatuhatta, joiden välissä jumankauta soikoon ei voida nousta ylös, vaan tuijotetaan tyhjin silmin eteen perse liimaantuneena kiinni laitteeseen. Aaaaaaargh.

Joojoo. Ei maksa mitään minunkaan mennä kyseiselle henkilölle sanomaan, että anteeksi nyt vaan mutta minulla oli siinä vielä kesken. Eikä ole maailman suurin ongelma tämä, ei. Mutta jotenkin vaan hitusen pistää sylettämään, kun itselle on täysin itsestäänselvää kysyä ensin. Oikeasti, kamaan nyt. Kolme sanaa. Onko sulla kesken? Tai vaikkapa Saanko tehdä välissä? Ei se satu. Varsinkaan, kun ystävällisesti kysyjälle vastaan aina, että tee ihmeessä tässä välissä / kyllä tähän mahtuu / on kesken mutta tehdään vuorotellen. Kertaakaan en ole ärähtänyt, että et nyt saatana istu siihen. Kysymättömälle sen sijaan ammun silmistäni veitsiä selkään.

Nojoo. Ehkä otan asian liian vakavasti. Mutta en mitenkään voi olla ainut joka ärsyyntyy kyseisestä toiminnasta. Enhän?