Viikko 5

Hellurei ja hellät tunteet. Tämä(kin) viikko on karannut ihan käsistä, ja jotenkin tuntuu että koko kesä on valunut huomaamatta sormien välistä. Huomenna on jo elokuu. Onneksi on jäljellä vielä 8 kesälomapäivää ja näin ollen jotain odotettavaa, siihenkään ei ole enää kuin kolme täyttä viikkoa.

Tällä viikolla urheilin seuraavasti:

Maanantai: kahvakuulatunti 45 min, kuntopyöräily 10 min
Tiistai: bodyjam-tunti 1 h
Keskiviikko: kävelylenkki 1 h 30 min
Torstai: lepo
Perjantai: kuntopyöräily 20 min, salitreeni 1 h 10 min
Lauantai: lepo
Sunnuntai: lepo

Aktiivisuutta yhteensä: 4 h 54 min

Kai sitä on jollain tasolla hurahtanut, kun kolmen lepopäivän viikon jälkeen on plösö olo. Neljä kertaa viikossa on kuitenkin ihan kohtuullinen tahti, ja nyt on kalenteriin taas merkattu kahdelle seuraavalle viikolle viidet hikijuhlat. Paino käväisi tällä viikolla 72,2 kilossa, joten pikkuhiljaa ja etanavauhtia edetään. Huomattavasti itsetuntoa kyllä hiveli se, kun työkaveri kysyi olenko kaventunut. En varmastikaan niin paljon että se näkyisi kauas, mutta leuka nousi silti pykälän ylöspäin.

Oivallus

Tajusin juuri päivämäärää vilkaistuani, etten ole syönyt pizzaa, sipsejä, vanukkaita tai pullaa kuukauteen. Olisi hienoa kirjoittaa vain yleisesti "herkkuja", but we all know that's not true. Luvallisen viikoittaisen jätskipäivän lisäksi sortumisia ei ole kuitenkaan ollut liiaksi, pari kertaa olen tehnyt pannaria ja viime viikonloppuna imaisin suklaakeksejä.

Olen tainnut ostaa neljä Atkinsin ateriankorvikepatukkaa joiden kyljessä lukee "maitosuklaapatukka", ja jos hiuksia lähdetään halkomaan, niin onhan käyttämissäni proteiinipatukoissakin suklaakuorrute. Itsepetollisesti voisin sanoa syöneeni suklaata viimeksi kuukausi sitten, rehellisesti totean syöneeni viimeksi silloin suklaata, jossa ei ole maun lisäksi mitään hyvää (vrt. proteiinit tai suht alhainen kalorimäärä).

Silti, melko jees. Ja minut tuntien ihan oikea saavutus.

Viikko 4

Talviturkki lähti viikonloppuna kuten suunnittelinkin. Hassua, miten joka kesä pitkitän ja pitkitän uimaan menemistä, ja veteen päästyäni mietin, että hitossako en ole tehnyt tätä jo aiemmin. Lilluminen on kivaa. Muun urheilullisen aktiviteetin skippasin viikonlopun osalta, joten tämän viikon saldo jäi edellisiä laihemmaksi. Söin myös eilisen jätskittelyn lisäksi lauantaina viisi suklaakeksiä. Oh well.

Maanantai: kahvakuulatunti 45 min
Tiistai: kävelylenkki 1 h 30 min
Keskiviikko: lepo
Torstai: kuntopyöräily 20 min, salitreeni 1 h
Perjantai: zumba 1 h
Lauantai: lepo (uintia ehkä varttitunnin verran)
Sunnuntai: lepo

Aktiivisuutta yhteensä: 4 h 35 min

Paino on hivuttautunut lukemaan 72,4 kg. Tahti on puolta hitaampi kuin olin suunnitellut ja toivonut, mutta on se sentään 1,2 kg vähemmän kuin touhun aloittaessani. Ja 2,3 kg vähemmän kuin suurin vaa'assa bongaamani lukema.

Tänään piristän itseäni uusilla hiuksilla, ja käyn istumassa luottokampaajani tuolissa parin tunnin ajan. Illalla menen kahvakuulatunnille uittamaan uuden kampaukseni hiessä.

Ei se aina lähe

Jotta en nyt valheellisesti välittäisi sellaista kuvaa, että tämä projekti on jotenkin lastenleikkiä, kaikki on kivaa, aurinko paistaa ja bambit soittaa balalaikkaa, aion olla tässä aivo-oksennuksessa töykeä, epäkohtelias ja äärimmäisen ärsyttävä nillittäjä. Joko aloitetaan?

Tämä viikko on ollut jotenkin vaikea. Tai ehkä nihkeä kuvaisi tunnelmaa paremmin. Sen lisäksi, että joka päivä on ollut kuuma kuin pätsissä (joojoo kesä jee, tiedetään), eilen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mennä treenaamaan, ja joka päivä on tehnyt mieli suklaata. Olen jokaisen mieliteon iskiessä yrittänyt keksiä jonkun hyvän syyn sortumiselle, toistaiseksi laihoin tuloksin. Sen sijaan päässäni kaikuvat mantrat tyyliin "haluatko tosiaan työntää kroppaasi jotain mistä on pelkkää haittaa", "sunnuntai on kuitenkin ihan kohta", "se on mieliteko, ei tarve", "sulla on nälkä, mene kotiin ja syö kunnolla" jne. En ole tottunut moiseen itsehillintään, tuntuu oudolta.

Olen myös nähtävästi tietyissä asioissa huono sopeutuja. Huomasin tänään viisi minuuttia ennen kuin oman varauksen peruminen Zumba-tunnille loppui, että ohjaaja on vaihtunut. (Olipas harvinaisen vaikea lause muodostettavaksi, enkä ole vieläkään tyytyväinen. Kuntokeskuksen varausjärjestelmään saa siis tehtyä varauksia pari viikkoa ennen tuntia, ja oman varauksensa voi perua kaksi tuntia ennen tunnin alkua. Sen jälkeenkin voi toki jättää menemättä, mutta omiin tietoihin jää merkintä saapumatta jättämisestä, ja muistaakseni kolmista (peräkkäisistä?) ohareista tulee viikon varauskielto tms.) Ohjaaja oli se, jonka tunnilla kävin jonkin aikaa sitten, ja jonka tunnista en tykännyt yhtään. Ajattelin antaa tunnille vielä toisen mahdollisuuden, mutta peilistä tuijotti koko ajan äärimmäisen tylsistynyt ja silmiään pyörittelevä jumppari. Olen käynyt neljän muun ohjaajan vetämillä Zumba-tunneilla ja nauttinut joka sekunnista, mutta tämä ei vaan kertakaikkiaan ollut minun juttuni. Kun menen Zumbaan, odotan saavani jotain muuta kuin 80-lukulaista aerobicciä muistuttavaa venkoilua. Kaikella kunnioituksella ja hyvähän minun on tietysti puhua, mutta eiiiiii näin. Hikihän sielläkin toki tuli, mutta hiki se tulee halonhakkuussakin. Graah.

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Tykkäsin erityisen paljon maanantain kahvakuulatunnista siitäkin huolimatta, että sielläkin vaihtui ohjaaja. Kävin tunnin jälkeen sanomassa tälle itselleenkin, että hänellä on miellyttävä tyyli ohjata, eikä tee mieli karjua vastaan että en jaksa saatana. Rauhallinen olemus ja ääni tepsivät, ja lammasmaisesti tein vielä ne kuuluisat "kolme viimeistä".

Viikonloppuna voisinkin antaa itselleni armoa ja urheilla vain jos suunnaton himo iskee. Lähden vapaapäivien viettoon perhettäni moikkaamaan, mutta pakkasin kuitenkin kassiin treenivaatteet ja uimavermeet, jos nyt edes saisi vihdoin heitettyä talviturkin. Vapaapäivät tulevatkin tarpeeseen, sillä olin tänään niin väsynyt että kävelin pitkin seiniä. Ihan kirjaimellisesti ja konkreettisesti siis, kävelin päin ovenkarmia mennessäni vessaan, enkä mitenkään kevyesti hipaisten.

Loppukevennykseksi pakko kertoa ei-liikunnallinen sankaritarina. Kävin eilen illalla tarkistamassa, että ovi on lukossa. Tietänette sen pienen raon, joka jää kerrostaloasunnon ulko-oven ja välioven väliin? Jotenkin pimeässä eteisessä ja jaloissa vilahtaneesta hännästä huolimatta onnistuin telkeämään kissani sinne. Ihmettelin muutaman sekunnin notta mihin hittoon se katti hävisi, kunnes oven takaa kuului varovainen raaps. Kehräyksen määrä oli huikea, kun päästin raukkaparan pois satimesta. Nyt kyllä jo naurattaa kun kissa on edelleen hengissä ja hyväkuntoinen, mutta vieläköhän se uskoo olevansa äidin kulta?

Viikko 3

Takana on neljä viikkoa liikuntaryhtiliikettä ja kolme viikkoa ruokaremonttia. Ensinmainittuun olen melkoisen tyytyväinen, olen joka viikko onnistunut liikkumaan viisi kertaa. Todennäköistä on että into jossain vaiheessa laantuu ja kerrat laskevat kolmeen tai neljään, mutta silloinhan se on taottava kun rauta on kuumaa (ynnä muita latteuksia). 

Fiilikseen ja motivaatioon tuntuu kovasti vaikuttavan uusittu saliohjelma, pitkästä aikaa tuntuu harvinaisen kivalta. Pitkään aerobiseen harjoitteluun en ole vielä saanut luotua rakkaussuhdetta, sillä onhan se ainakin ajoittain melko tylsää. Asiaa voisi auttaa hanurin raahaaminen ulkoilmaan ja lenkkeilemään luonnon keskelle, mutta tänään olin niin mukavuudenhaluinen, että valitsin mahdollisen sateen takia sisäliikunnan. Reilun tunnin jälkeen alkoi kuntopyörän satula painaa persuksiin niin kovaa, että oli pakko vaihtaa juoksumatolle kävelemään. Puolitoista tuntia tuli kuitenkin täyteen, ja jätskiherkuttelukalorit kuluivat etukäteen.

Maanantai: kuntopyöräily 20 min, salitreeni 1 h
Tiistai: bodyjam 1 h
Keskiviikko: kuntopyöräily 35 min, kahvakuulatreeni 20 min
Torstai: lepo
Perjantai: zumba 1 h
Lauantai: lepo
Sunnuntai: kuntopyöräily 1 h 5 min, kävely juoksumatolla 25 min

Aktiivisuutta yhteensä: vajaa 6 h

Aiheeseen sopiva otsikko

Lyhyt elonmerkki tähän väliin, ennen kuin syöksyn suihkuun pesemään tämän päivän reenailun aiheuttamat hiet huspois. Sain tosiaan silloin uuden liikuntaohjelman yhteydessä ohjeet itsenäiseen kahvakuulailuun siltä varalta, etten jollain viikolla käy ohjatulla tunnilla. Tänään olisi ollut kyllä ohjattukin tunti, mutta koska se olisi ollut kestävyystunti ja olen käynyt vasta kahdella tekniikkatunnilla, koska ohjaaja oli vieras ja koska nyt vaan ei kiinnostanut herätä vapaapäivänä ajoissa ehtiäkseen klo 9 alkavalle tunnille, päätin kokeilla harjoittelua omin päin. Ja hei, kukaan ei kuollut! Hiki tuli, ja olo on mukavan vetelä.

Lämmittelin ja loppuverryttelin kuntopyörällä yhteensä 35 minuuttia, ja itse kahvakuulatreeni kesti huikeat 20 minuuttia. Lyhyen keston takia jäi vähän "tässäkö tää ny oli" -fiilis, mutta huomisesta olostahan sen näkee, olisiko jotain pitänyt tehdä toisin. Mielestäni kuitenkin suoriuduin ohjeistuksen mukaan ja tein neljän eri liikkeen patterin neljään kertaan. Jos lihaksissa tuntuu huomenna ja näin ollen voi olettaa tehneensä jotain oikein, samalla karisee mukavasti taas yksi mahdollinen tekosyy olla lähtemättä treenaamaan. Jos lihaskunto-osuus kestää parikymmentä minuuttia ja koko reissu matkoineen alle 2 tuntia, ei mitenkään voi enää vedota siihen, ettei ehdi.

Ja niin joo, pitipä mainita vielä. Kirjoitin sunnuntaina ennen töitä, ettei tee mieli suklaata, ja se kyllä piti ihan täysin paikkansa. Menin töihin, ja työkaveri toi minulle ja muutamalle muulle työkaverille kaksi Maraboun suklaalevyä, joista toisen kaveri avasi työpisteen pöydälle. Niin, ole siinä sitten. En koskenut levyihin silloin enkä aio koskea vastakaan, mutta piti ihan puoliääneen nauraa. Olisi kai pitänyt tähän ikään mennessä jo oppia, että ironialla on paha tapa purra persuksille silloin kun sitä vähiten odottaa.

Viikko 2

Järkyttävää, taas viikko sujahtanut ohi ihan huomaamatta. Tämän viikon saavutukset olivat

Maanantai: kuntopyöräily 20 min, kahvakuulatunti 45 min
Tiistai: Bodyjam 1 h
Keskiviikko: lepo
Torstai: kuntopyöräily 1 h 30 min
Perjantai: kuntopyöräily 20 min, salitreeni 1 h
Lauantai: kävelylenkki 1 h
Sunnuntai: lepo

Painossa ei mainittavaa muutosta, pari päivää sitten vaa'an lukema oli 72,8 kg ja tänään 72,9 kg. Olen hypännyt puntarilla joka aamu niin pitkään kuin muistan, mutta nyt päätin lakata pingottamasta ja siirtyä kerta viikkoon -tahtiin. Voisi auttaa muutaman sadan gramman heilahteluista stressaamiseen, josta tuskin on hommassa ainakaan hyötyä.

Jännää on se, että olen elänyt ilman suklaata (jos jäätelöä ei lasketa) pari viikkoa, eikä tee edes mieli. Eilen tosin painin ihan karmean jätskihimon kanssa ja otin jopa muutaman euron lenkille mukaan, mutta kävelin kuitenkin kaupasta ohi. Ovelaa, mitä totaalivitutus ja kyllästyminen voivatkaan tehdä tahdonvoimalle. Mutta koska personal trainer käski nauttia ruuasta, tänään on selvästi jäätelöpäivä. Ihan luvan kanssa.

Puolirampa täällä hei

Sitä voisi herkempi ihminen katkeroitua sääjumalten kettuilusta. Olin kesäkuun alusta alkaen lomalla kolme viikkoa, ja niistä kolmesta pyöreästi kaksi satoi vettä ja/tai oli kylmää ja harmaata. Helteet palasivat sinä samana Herran päivänä, kun minä menin takaisin töihin. Helteitä riitti sen viisi päivää jotka olin töissä, kuudentena (ja ensimmäisenä vapaapäivänä) oli kyllä kuuma, mutta pilvistä ja kaikinpuolin hiostavaa. Kaksi seuraavaa päivää mittari näytti +12 astetta, arvaatteko olinko silloin vapaalla? Tänään aloitin seitsemän päivän työputken, lämpömittarissa +24. Joo. Tähän se kuuluisa sanonta nallekarkeista.

Sitä voisi herkempi ihminen myös luulla, että kahvakuulan keksijä vihaa ihmisiä ja haluaa nähdä kärsimystä. Kävin elämäni ensimmäisellä kuulatunnilla joskus helmikuussa, ja toissapäivänä rohkaistuin samaan rääkkiin uudelleen. Voisi jopa sanoa touhun olevan tehokasta; tänään leimasimen käyttö sattui vatsalihaksiin. Siitä huolimatta aion mennä toistekin.

...johtuen ehkä siitäkin, että kahvakuulareeni on täten osa uutta liikuntaohjelmaani. Sain ohjeet kuulapatteriin, jonka voin toteuttaa joko kuntokeskuksen vapaana pyörivillä kuulilla tai ostettuani oman, siinä tapauksessa siis etten pääse/ehdi/saa raahattua hanuriani ohjatulle tunnille. Ihan jees sinänsä, vaihtelu virkistää ja niin edelleen. Kuulatreenin lisäksi uuteen ohjelmaan kuuluu toinen lihaskunto-osuus joka toteutuu kiertoharjoitteluna salin puolella, yksi vauhdikas aerobinen (käytännössä bodyjam tahi zumba), yksi peruskuntoa kehittävä piiitkä aerobinen ja mahdollisuuksien mukaan omavalintainen treeni. Onhan sitä siinäkin.

Kehoanalyysin tulokset eivät päässeet yllättämään, rasvaa ja painoa on liikaa. Lohdullista oli kuitenkin kuulla, ettei niitä ole niin kamalan paljon liikaa, etteikö niistä ylimääräisistä olisi jopa suhteellisen pian mahdollista hankkiutua eroon. Mukavaa oli myös kuulla se, että nyt kun kutakuinkin poistin suklaan ruokavaliostani (ainakin tilapäisesti ja suurimmaksi osaksi), en syö ihan täysin perseelleen. Ateriarytmitys on kohdillaan ja hh-p-r-suhteetkin aikalailla kuosissa, mutta proteiinin saantiin voisin kiinnittää vielä enemmän huomiota. Ehkä parasta oli kuitenkin kuulla se, että karkkipäivänkin saan pitää; jos kuusi päivää viikossa syön suht säännöllisesti ja säntillisesti, maailma ei kaadu seitsemäntenä päivänä syötyyn suklaalevyyn.

Melkoisen kyllä se tästä -fiilis siis kaikin puolin. Olen kohta niin hottis, etten mahdu kulkemaan kerrostalon kokoisen egoni kanssa ovista. Odottavin mielin.

Se heiluu sittenkin

Perse nimittäin. Mainio fiilis, kun on puoli vuotta ihmetellyt tanssituntiohjaajia katsellessaan että miten hitossa se tuon tekee, ja vahingossa kesken tunnin keksii jipon. Luonnollisestikaan oma hanuri ei tärise ihan yhtä hallitusti ja hillitysti, mutta tästä se lähtee. Oli muutenkin kaikin puolin mukava zumba-tunti, joskin olisin pärjännyt hitusen viileämmässäkin - 28-asteinen sali teki kaikesta huomattavasti mielenkiintoisempaa.

Tällä viikolla en arvattavasti päässyt samoihin tuntilukemiin kuin viime viikolla, mutta siitä huolimatta alla Heiaheian tämän viikon saldo:

Maanantai: kävelylenkki 1 h 40 min
Tiistai: kuntopyöräily 40 min, salitreeni 1 h
Keskiviikko: lepo
Torstai: kävelylenkki 45 min
Perjantai: kuntopyöräily 1 h
Lauantai: lepo
Sunnuntai: zumba 1 h

Aktiivisuutta yhteensä: vähän reilu 6 h

Perjantain kuntopyöräilyn lisäksi kotijumppasin 5 kg käsipainoilla ja tein muutaman sarjan hauiksia, ojentajia, olkapäitä ja kylkiä. Käsivarret ovat salilla tottuneet pahempaankin, mutta kylkisarjat pitkästä aikaa tehtynä aiheuttivat pesäpallomailalla molempiin kylkiin -efektin joka tuntuu edelleen. Huominen kahvakuulatunti on elämäni toinen ja ensimmäinen moneen kuukauteen, lopputulos lienee sama kuin viimeksi, jolloin olin seuraavana päivänä kipeämpi kuin koskaan ikinä milloinkaan.

Huomenna saan käsiini uusitun liikuntaohjelman ja joudun kohtaamaan pelkoni kehoanalyysin muodossa. Huominen on lisäksi virallinen punnituspäivä, mutta koska tänä iltana grillataan, voin ohimennen mainita painon olleen tänä aamuna tasan 73 kiloa. Pudotusta ensimmäisen viikon aikana 0,6 kg, joten tästä on hyvä jatkaa.

Suurin inspiraatio

Revin ehkä hieman mielikuvituksettomastikin inspiraation ja draivin tähän projektiin ohjelmasta nimeltä Suurin pudottaja. Kyseinen reality on pyörinyt töllössä jo useamman vuoden, joten jokainen tiennee mistä puhun. Olen katsonut sekä suomalaisista että jenkkiversioista lähes jokaisen, ja jään joka kierroksella koukkuun. Eläydyn kisaajien elämiseen ja olemiseen, valkkaan lempparini ja kannustan häntä nyrkki suussa sohvanreunalla roikkuen. Tunnen pyhää vihaa niitä kusipäisiä pelaajia kohtaan, vaikken ole koskaan heitä tavannut. Ennen kaikkea iloitsen vilpittömästi niistä huikeista muodonmuutoksista joita ne kivat kilpailijat kokevat, ihailen ja kadehdin.

Inspiraatio isolla iillä. Kuva täältä.

Olen myös salaa rakastunut Jillian Michaelsiin, joka on mielestäni kiistatta maailman ihanin nainen. Tyyppi on toki salilla ihan karmea natsi enkä todennäköisesti kestäisi tuntiakaan hänen karjuntansa kohteena, mutta toisaalta masokistipuoleni harmittelee sitä, ettei pääse koskaan kokeilemaan. Parasta minusta siinä naisessa on (kuolattavan upeiden käsivarsien lisäksi) se, että hetki sitten juoksumaton vieressä rääkynyt helvetin esikartanon vartija muuntuu nanosekunnissa empaattiseksi pehmoksi, kun jollain holhokillaan on oikeasti paha olla. Niin kovis, mutta kuitenkin niin pehmis. Ah.

Joka tapauksessa, sarjassa nähdyt muodon- ja elämäntapamuutokset toimivat mainiona potkuna persuksille (eikä vähiten siksi, että sarjaa katsoessa tekee mieluummin mieli polkea kuntopyörää kuin syödä). Jos niistä reilusti yli satakiloisista ihmisistä kuoriutuu kuusikymmenkiloisia treenikoneita, kyllä minäkin yhden perhanan kymppikilon karistan.