Perse nimittäin. Mainio fiilis, kun on puoli vuotta ihmetellyt tanssituntiohjaajia katsellessaan että miten hitossa se tuon tekee, ja vahingossa kesken tunnin keksii jipon. Luonnollisestikaan oma hanuri ei tärise ihan yhtä hallitusti ja hillitysti, mutta tästä se lähtee. Oli muutenkin kaikin puolin mukava zumba-tunti, joskin olisin pärjännyt hitusen viileämmässäkin - 28-asteinen sali teki kaikesta huomattavasti mielenkiintoisempaa.
Tällä viikolla en arvattavasti päässyt samoihin tuntilukemiin kuin viime viikolla, mutta siitä huolimatta alla Heiaheian tämän viikon saldo:
Maanantai: kävelylenkki 1 h 40 min
Tiistai: kuntopyöräily 40 min, salitreeni 1 h
Keskiviikko: lepo
Torstai: kävelylenkki 45 min
Perjantai: kuntopyöräily 1 h
Lauantai: lepo
Sunnuntai: zumba 1 h
Aktiivisuutta yhteensä: vähän reilu 6 h
Perjantain kuntopyöräilyn lisäksi kotijumppasin 5 kg käsipainoilla ja tein muutaman sarjan hauiksia, ojentajia, olkapäitä ja kylkiä. Käsivarret ovat salilla tottuneet pahempaankin, mutta kylkisarjat pitkästä aikaa tehtynä aiheuttivat pesäpallomailalla molempiin kylkiin -efektin joka tuntuu edelleen. Huominen kahvakuulatunti on elämäni toinen ja ensimmäinen moneen kuukauteen, lopputulos lienee sama kuin viimeksi, jolloin olin seuraavana päivänä kipeämpi kuin koskaan ikinä milloinkaan.
Huomenna saan käsiini uusitun liikuntaohjelman ja joudun kohtaamaan pelkoni kehoanalyysin muodossa. Huominen on lisäksi virallinen punnituspäivä, mutta koska tänä iltana grillataan, voin ohimennen mainita painon olleen tänä aamuna tasan 73 kiloa. Pudotusta ensimmäisen viikon aikana 0,6 kg, joten tästä on hyvä jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti